Vanhastaan tunnettu tosiasia on se, että esimerkiksi niillä
paikkakunnilla, joilla on opettajankoulutusta, ei kaikille halukkaille riitä
töitä. Sitten on samaan aikaan lukuisia paikkakuntia, joille ei meinataan saada
koulutettuja työntekijöitä. Ilmiö on tietysti sama joka alalla.
Nyt on saatu alulle merkittäviä teollisuushankkeita Pohjois-Suomeen,
jossa töistä on ollut pula ja iso osa väestä on joutunut muuttamaan töiden
perästä etelään. On havahduttu hätäilemään, mistä saadaan työntekijät uusiin tehtäviin.
Koko maan elävänä säilyttämisen näkökulmasta työpaikkojen luominen on
ensiarvoisen tärkeää, mutta samaan aikaan on epävarmaa, ovatko uudet
työtehtävät niin vetovoimaisia, että ne houkuttavat paluumuuttoon.
Sama kohtaanto-ongelmahan meillä on Loviisassakin. Yhtä aikaa
on paljon avoimia työtehtäviä ja lukuisia työttömiä työnhakijoita. Hankittu
koulutus tai osaaminen osuu olemaan eri alalle kuin tarjolla olevat
työtehtävät.
Huimin esimerkki kohtaanto-ongelmasta oli Kelan kesätyö
Joensuussa. Tarjolla oli viisi kesäpestiä ja halukkaita hakijoita peräti 836.
Kuinka ikinä käsitellä moista hakijamäärää ja mistä koskaan voi löytyä työ
noille 831:lle ylijäävälle tarjokkaalle?
Mielelläni yleistäisin kohtaanto-ongelma -sanan käytön
muuallekin kuin työmarkkinoille. Eivätpä kohtaa ruoka ja syöjätkään. Olen
neuloessani tuijotellut Areenasta sarjaa ”Voiko tätä syödä?” Sarjassa haetaan
ratkaisuja tulevaisuuden ruokaongelmiin. Ehkä enemmän kuin niitä ratkaisuja,
ohjelma tarjosi ajattelemisen aihetta. Löytyykö ratkaisu kasveista vai
laboratorioista jää ilmeisesti tulevaisuuden näytettäväksi.
Pienessä mittakaavassa elintarvikkeiden kohtaanto-ongelmista
kertoo hävikkiruoan määrä ja sen kierrättämiseen tähtäävät toimet. Erilaiset
järjestöt tekevät arvokasta työtä kerätessään hävikkiruokaa ja ohjatessaan sitä
tarvitseville. Ruokaa meillä täällä maailman onnellisimmassa maassa riittää,
kunhan se vain saadaan ohjattua ja kanavoitua tarvitsijoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti