Mäeltä näkyy toinen mäki

 

 

Ystävä toi minulle metsämansikka-amppelin ja ajatus kulki heti lapsuuden kotikylälle.

 

Olen kotoisin pohjoiskarjalaisesta maitotalouskylästä. Siellä oli yhden pienehkön peltoaukean ympärillä kuusi taloa. Jokaisessa talossa pidettiin karjaa, ja lypsäviä oli jokaisen talon navetassa parisenkymmentä. Tiedän nykyään laskettavan, että ollakseen kannattavaa, tulisi yhden talon navetassa ammua likimain tuo 120 nautaa. Viisikymmentä vuotta sitten tuo lehmämäärä turvasi kuudelle perheelle ihan keskivertohyvän elämän.

 

Koska jokaisessa talossa oltiin samalla asialla, elettiin taloissa samaan tahtiin ja naapureiden touhuja myös seurattiin aika tarkkaan. Jokaisen talon ikkunoista näki toisten valot. Talviseen aikaan saatettiin ihmetellä, jos valot naapurin navetan ikkunoihin syttyivätkin aamulla kovin myöhään. Aamulypsyn jälkeen oli syytä tarkistaa puhelimitse, mikä naapurissa viivästytti – ”ettei vaan oltu sairastuttu!?” Kesällä pidettiin pienimuotoista kisaa siitä, kenen lehmät ennättivät aamulypsyltä ensimmäisinä päivälaitumelle aterioimaan.

 

Naapuriseuranta ei ollut luonteeltaan ahdistavaa taikka pahanilkistä. Päinvastoin! Elämä oli yhteisöllistä ja naapureista pidettiin huolta. Samassa veneessä oltiin, vaikka ei aivan järven rannassa asuttukaan.

 

Kun naapuritalon karjatouhut olivat noin tarkassa tarkkailussa, olivat tietysti lapsetkin. Ei kai siellä kukaan kuvitellut voivansa tehdä mitään salaa!? Jos eivät omien vanhempien silmät, niin naapurin aikuisten silmät olisivat touhun varmasti rekisteröineet. Vaan eipä ollut tarvettakaan tyhmäillä mitään salassa nurkan takana. Elettiinhän aidosti tilanteessa, jossa ”koko kylä kasvatti”. Paitsi vanhemmilla ja isovanhemmilla, oli myös naapureilla oikeus puuttua lasten touhuihin.

 

Jokaisessa talossa neuvottiin omat lapset työntekoon. Yhdestä koulittiin tilalle jatkajaa ja muut koulutettiin muihin töihin. Muistan, että ensimmäinen tienestini oli kesäinen lehmien juomaveden laskeminen letkulla laitumella olevaan juoma-altaaseen. Siitä maksettiin ”vastikkeellista viikkorahaa” ja jollen aivan väärin muista summa oli viikkotasolla markan luokkaa.

 

Kuten arvata saattaa, minun lapsuuden kesinäni paistoi aina aurinko ja maistui metsämansikka.