keskiviikko 11. elokuuta 2021

Ulkomailla

 

Edellisestä ulkomaanmatkasta on lähes kaksi vuotta. Lokakuussa 2019 kävimme koulujen syyslomasen aikaan Puolan Krakovassa ja sittemmin olen ollut varsin tunnollisesti kotona. Googlen lähettämissä liikkumisen kuukausiraporteissa on esiintynyt vain kaksi paikkaa; Loviisa ja Kesälahti. Heinäkuussa oli  kaksi poikkeusta säännöstä – piipahdukset  asuntomessuilla Lohjalla ja taidenäyttelyissä Mänttä-Vilppulassa.

 

Nyt alkoi matkakuume olla vallan mahdoton. Puolisko oli päässyt tekemään pari rahtarireissua ja tutustumaan uuden ajan matkustuskuvioihin. Niinpä hän rohkeni ottaa minut mukaan repsikaksi tavaranhakureissulle Tallinnaan.

 

Ihanhan se ulkomaanmatka noin pitkän tauon jälkeen jännitti! Hyvä että sai yöllä nukuttua. Pohjois-Karjalan isännät lähtivät 1970-80 -lukujen taitteessa eväiden kanssa Kanarialle ajatellen, ettei niistä paikallisista ruoista tiedä. Samantapainen oli meidänkin ajatuksemme; eväät matkaan, kun ei niistä laivaravintoloista tiedä – ties vaikka taudin saisi! Kotoiset vaasalaiset ruispalat Elmu-kelmussa ja teetä termosmukissa tuntui turvalliselta vaihtoehdolta.

 

Tallinnan matkat olivat ennen pandemia-aikaa arkistuneet paikallisen bussimatkan tapaisiksi. Nyt tuntui lyhyessä laivareissussa taas olevan glamouria. 8-kannen kahvilasta olisi merinäkymää jaksanut tuijotella kauemminkin kuin kaksituntisen matkan ajan.

 

Olen saanut olla terveenä koko pandemian ajan, enkä niin ollen ole tullut käyneeksi koronatestissä ennen tätä reissua. Semmoinen hinku ja polte oli päästä jonnekin passia esittelemään, että suostuin maksamaan pikatestistä, joka tehtiin laivan kannelle viritetyssä pikatestipisteessä.

 

Tallinnan ostoskeskukset mahdollistivat turvavälin pitämisen, sillä siellä haahuili vain murto-osa entisten aikojen asiakkaista. Maskit taisivat olla vain suomalaisten tunnusmerkki.

 

Iltapäivän kääntyessä illaksi lähdimme suuntaamaan hotellille. Kaksi tuttua hotellia oli laittanut lapun ovelle; ”Olemme suletud.” Ilmanko ei ollut tullut vastausta sähköpostikyselyyn! Sitten tehtiin pikainen mobiilivaraus sataman Seaport-hotelliin. Respassa ihmettelivät, miten varaus saattoi tulla läpi, kun hotelli on täysi. ”No, saatte paremman huoneen!” Kyllähän meille se ilmastoitu perhehuonekin kelpasi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti