Lapseksi jälleen

 

Sitähän sanotaan, että vanhemmiten ihminen muuttuu jälleen lapseksi. Olenkohan minä jo matkalla siihen suuntaan, kun olin sieniretkellä aivan yhtä innoissani kuin mukana olleet pikkutytöt, lapsenlapseni?

 

Aurinkoisena syyslauantaina pakattiin auton takapaksiin monta erikokoista ämpäriä. Vanhasta kokemuksesta viisastuneena huolehdittiin mukaan myös hirvikärpäshuput ja hirvikärpäshupparit. Niine hyvinemme suuntasimme sieniretkelle tuttuun metsään.

 

Automatkaa oli sen verran, että menomatkalla ehdimme luoda ryhmätyönä sienilaulun.  Nyt arvaan, miten lauluntekijöiden biisileireillä toimitaan. Luulen nimittäin, että toiminta menee samaan tapaan kuin meilläkin. Yksi tuumaa olevansa ”niin menossa sieneen” ja toinen alkaa rallatella kaikkea, mitä metsästä voikaan poimia. Kolmas hoksaa, että ”mä olen niin menossa sieneen” voidaan luikauttaa aina väliin kertosäkeen tapaan. Ja siinähän se sienilaulu sitten onkin. Sanat tässä, sävelenä toimii sellainen kalevalainen simppeli ”jollotus”. ”Karvalaukku, suppilo, mustikka ja kantarelli… Mä olen niin menossa sieneen! Herkkutatti, mustarousku, puolukka ja hapero… Mä olen niin menossa sieneen!”

 

Metsässä leikittiin, että ollaan ostoskeskuksessa. Asioitiin suppilo-osastolla ja rouskukaupassa. Suppilo-osastolla näytti taas tänä syksynä olevan reilusti tavaraa tarjouksessa. Pienin sieniretkeläinen oppi tunnistamaan suppilovahveron. Hän poimi keltavartisia sieniä kuin kukkia keräten niitä kimpuksi käteen, ennen kuin raaski laskea sienet varovasti pikkuämpäriin. Minä taas intouduin riipimään sieniä ämpäriini ilman sieniveistä kuin mikäkin ”tarjoushaukka” - sen kummemmin metsässä putsailematta. Ahneus kostautui; jouduin siistimään saaliini sammalesta ja neulasista kotona. Putsaamiseen meni aikaa ainakin kolmen vartin verran. Vasta sitten saattoi herkut laittaa pannulle ja pääsi jalostamaan saalista sienipiirakaksi ja sienisoosiksi. Mutta kylläpä tulikin hyvää!

 

Rouskukaupassa asioi kaikkein innokkaimmin ekaluokkalainen. Karvalaukut, haaparouskut ja mustarouskut osataan tunnistaa ja niitäkin metsästä tänä syksynä löytyy hyvin. Pienin sieniretkeläinen tuumasi vaaleanpunaisia karvalaukkuja katsoessaan: ”Kyllä nyt kasseja riittää!”