lauantai 4. syyskuuta 2021

Sääntö-Suomen sisäistäneenä

 


 


Suomea sanotaan – ihan syystäkin – Sääntö-Suomeksi.  Meillä noudatetaan EU:sta annettuja ja kotimaassa keksittyjä sääntöjä niin tunnontarkasti, että välillä ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

 

Meillä esimerkiksi sureksitaan ruokahävikkiä, mutta ei pystytä myymään taikka jakamaan ylimääräruokaa eteenpäin erinäisten uudelleenlämmittämistä tai säilytyslämpötilaa koskevien sääntöjen vuoksi. Meillä täytyisi sertifioida metsät, jotta mustikat ja puolukat kelpaisivat luomumarjoiksi. Pohjoiskarjalaiset villivadelmani eivät siis ole luomua.

 

Meillä loukkaannutaan vähemmistöjen puolesta niin turkasesti, että muutetaan ammoin lanseerattuja tuotemerkkejä Neekerin suukkoja, Eskimo-jäätelöitä  ja Geisha-patukoita. Olen ilman muuta sitä mieltä, ettei vähemmistöjä saa sorsia, mutta joku arvo pitäisi olla tuotemerkeilläkin.

 

Tupakan ja viinasten mainonta on niin tarkasti säänneltyä, että lakupiiput rinnastetaan tupakkatuotteisiin ja  Laitilan mainossiilosta piti poistaa kukon kuva. Sekin on aika kummaa, että liköörikonvehtien tai tulitikkujen ostajan pitää varautua papereitten tarkistamiseen.

 

Korona-aika on saanut päättäjät tehtailemaan uusia sääntöjä sillä tahdilla, ettei tavallinen kansalainen ole puolina aikoina pysynyt perässä. Ravintoloiden aukioloa on säädelty ihan yksi risti kaksi -järjestelmällä. Samoin on tapahtumien istumapaikkasäännöksiä muokattu niin taajaan, ettei järjestäjillä ole ollut aikaa edes kylttejä painattaa, vaan on pitänyt teipata istumapaikkoja käyttökieltoon milloin milläkin säännöllä.

 

Yksi kummajainen Sääntö-Suomessa ovat kaavamääräykset. Meillä seisoo omassakin kunnassa rakennuksia tyhjillään odottamassa kaavamuutosta.  Sellainen täytyy nimittäin tehdä, ennen kuin julkiseksi tilaksi tai vaikka koulutilaksi kaavoitettu rakennus voidaan myydä muuhun käyttöön. Suomesta tiedetään tapauksia, joissa vaikkapa hotelli on ehditty jo muokata palveluasunnoiksi, mutta sitä ei voida ottaa käyttöön, koska tontti on kaavoitettu hotellikäyttöön.

 

Mutta kyllä sitä vaan on Rapakiven muorikin niin sääntöorientoitunut, että laatii sääntöjä jopa itselleen. Uusin sääntö kuuluu näin: ”Puikkoihin ei saa tarttua, ellei ensin ole tehnyt edes pientä lenkkiä”.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti