torstai 11. marraskuuta 2021

Väri punainen

Olen jo jonkun aikaa tiennyt, että punainen lasi on kirkasta ja muita lasivärejä kalliimpaa. Tämä johtuu kuulemma siitä, että värin valmistamiseen tarvitaan arvokasta seleenirubiinia. Lisäksi punainen väri vaatii lasinvalmistusprosessissa myös ylimääräisen kuumennuksen. Näistä syistä punainen Mariskooli on muita kalliimpi, samoin punainen Kivi-tuikku ja Aalto-vaasi.

 

Nyt aloin jo epäillä, että samaa seleenirubiinia tarvitaan myös punaisen villalangan värjäämiseen, sillä tontunpunainen 7 veljestä -sukkalanka tuntui loppuneen Suomen maasta tyystin. Kartoitin paikalliset puodit ja verkkokaupat Novitan omasta nettikaupasta Adlibrikseen ja muihin neuleharrastajien puoteihin. Laihat olivat tulokset. Nallea oli punaisena, muttei 7 veljestä.

 

Vanhankylän isosta Tokmannista sain kaksi kerää, jotka olivat keskenään aivan eri sävyä. Jämistä ei siis voisi miksata kolmannen sukkaparin varren alkua. Huonosti oli tainnut onnistua Mister Tokmannilla Novitalla tinkiminen, tuumasin.

 

Verkkokaupoista ”Seiskaveikkaa” näytti olevan varastossa vain Kärkkäisellä, mutta puoti on meillä boikotissa. Samassa Rapakiven torpassa kanssani asuvat periaatteen miehet muistuttivat heti stereona, että meillähän ei ”natsimarketista” osteta. Jos boikotoivat Juha Kärkkäistä isot tavarantoimittajat Finlaysonista ja Fiskarsista alkaen, boikotoimme me pienet ostajatkin. Joku roti se on oltava siinäkin, mitä arvoja kauppias pitää esillä ja mitä toimia rahoittaa.

 

Etsintää piti jatkaa ja huudella hätäapua jo Facebookissakin. Ihan päällimmäiseen hätään sainkin ostettua kaksi kerää tonttusukkalankaa tästä omalta kylältä ja se helpotti poltetta jo pikkuisen. Sitten löytyi lankaerä Pohjanmaalta Kokkolan HalpaHallista. Ei ollut meidän miehilläkään mitään babtisti Yliseltä ostamista vastaan – ihan kurillani tarkistin omistajan taustoja netistä. Niinpä tein tilauksen sunnuntai-iltana. Torstaina saapui odotettu paketti!

 

Voihan se toki olla, että koronan buustaama neulontabuumi on lisännyt neulelankojen menekkiä niin kovasti, etteivät kehräämöt ja värjäämöt pysy ollenkaan tahdissa! Ehkä lasin ja villalangan värjäykseen käytetään eri aineita – tiedä häntä! Joka tapauksessa minulla on nyt harrastemateriaalia hetkeksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti