keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Lukeminen kannattaa aina

 



En oppinut lukemaan sinä sunnuntaina, jolloin isä oli päättänyt minulle taidon opettaa. Itse asiassa minulla ei ole tarkkaa tietoa, milloin sitten opin, mutta koulun alkaessa kuitenkin sain jo tekstistä selkoa. 10-vuotiaasta saakka olen ollut ahmintaiässä.

 

Luen paljon ja monenlaisia kirjoja. En ole jämähtänyt yhteen kirjallisuuslajiin, vaan minulle kelpaavat yhtä lailla dekkarit, elämäkerrat kuin kevyt chick lit -kirjallisuuskin. Jos olisin ostanut kaikki lukemani kirjat, en mahtuisi kotiini itse ollenkaan. Olen siis kirjaston aktiivinen asiakas. Aina uudella asuinpaikalla, olen selvittänyt pikaisesti lähikirjaston sijainnin ja varmistanut lukemisen mahdollisuuden. Lapsuudessani tämä tärkeä palvelu kulki kirjastoautossa, myöhemmin olen saanut nauttia kirjastotalojen annista. Tätä nykyä, kun kuulumme Helle-kirjastoihin, meillä loviisalaisillakin on saatavilla ja käytössä 12 kunnan kirjastojen kirjat.

 

Kun muistelen historiaani lukijana, huomaan että vain opiskeluaikana en ole kyennyt harrastamaan vapaa-ajan lukemista. Silloin se olisi tuntunut olevan pois opiskelusta. Ensimmäinen vauvavapaani sen sijaan oli ahkeran lukemisen aikaa. Jotainhan imettäessä täytyi tehdä ja lukeminen sopi rintaruokinnan oheen huomattavasti paremmin kuin neulominen. Sitten muistan tähtihetkenä joulun 1990. Esikoinen malttoi jo leikkiä hetkiä omineen, ilman leikittäjää. Luin joulun aikaan Myrskyluodon Maijat. Se oli niin vahva kokemus, että hatara muistini kantaa yli 30 vuoden taa.

 

Lukeminen on ollut minulle mahdollisuus matkustamiseen silloinkin, kun siihen ei muuten ole ollut mahdollisuutta. Koronavuosina luinkin paljon matkakirjoja. Reissasin Aino Huilajan kanssa pakettiautomatkalla Euroopassa. Piipahtelin myös Intiassa ja Irlannissa, maissa joihin en ole todellisuudessa koskaan päässyt.

 

Ja lopulta lukeminen on minulle ehdottomasti työssä jaksamisen tukea ja mielenterveyden hoitamista. Kirjan kanssa pääsee aivan uusiin maailmoihin ja ajatukset irtautuvat arjesta. Yöuni on levollinen, kun päivä päättyy kirjan lukemiseen. Huomaan nukkuvani paljon levottomammin, jos viimeiseksi illalla katselen sarjaa tabletilta.

 

Mitä siis muuta voisi todeta kuin vanhan kirjakerhomainoksen mukaan: ”lukeminen kannattaa aina!”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti