En ole koskaan ollut niin aikuinen, kuin mennessäni
naimisiin. Ikää oli silloin täydet 20 vuotta. Talon rakentaminen oli käynnistymässä
ja opinnot olivat hyvällä menolla. Esikoisen syntyessä olin 22. Kolmen kympin kohdassa
podin jo ikäkriisiä ja luulin olevani puolimatkassa elämääni. Höpötin asiasta
niin paljon, että työkaverit lähtivät leikkiin mukaan ja hankkivat minulle
ryppyvoidetta. Iltatähti syntyi ollessani 31. Tätä nykyä ensisynnyttäjien
keski-ikä on kuulemma 30 v ja kaikkien synnyttäjien keski-ikä 30,6 v. Nyt kun
ikää alkaa olla vähää vaille 60, enkä koe olevani elämän ehtoossa, pystyn
hymähtelemään nuorelle itselleni. Kovin on suhteellista tuo ikä. Ikäkriisi tuli
podettua onneksi nuorena, sittemmin ei ole tarvinnut kriiseillä.
Rikkaus ja köyhyys on sekin kovin suhteellista. Olen
seurannut töllöttimestä Suomi-versiota Rikkaista ja rahattomista. Ohjelmassa
vauras perhe ja vähävarainen perhe vaihtavat kukkaroita ja asuntoja viikon
ajaksi. Joka jaksossa vauras pari hoksaa jotain oleellista pienemmällä
budjetilla toimeen tulemisesta. Kovin on suhteellista tuo varakkuus. Hassulta
tuntuisi, jos jokaisesta esineestä pitäisi puhua sen ostoarvon mukaan ja
käyttää hintaa adjektiivin tapaan kuvailevana sanana; ”15000 euron
ulkoporeallas ja juuri uusimamme 10000 euron moottorisänky”. Meillä kuvaillaan pikemminkin
ostopaikan mukaan ja hankintapaikaksi kelpaa hyvin usein Fb-palsta.
Vaurauden ja vähävaraisuuden suhteellisuutta kuvaa minusta
mainiosti tämäkin: Lapset olivat keskustelleet varakkuudesta. Lasten tapaan
tietenkin vertaillen kotiolojaan. Yksi ipana oli osannut päättää keskustelun
jokseenkin tyhjentävästi: ”Ei meillä olla vähävaraisia – meillä on ruokaakin
kolmessa pakkasessa!” Siinähän saivat epäilijät jauhot suuhunsa.
Kielikin muuten muuttuu. Sanojen merkitys on sidoksissa
aikaan, jolloin sanaa on käytetty. Jokin ilmaisu saattaa myöhemmin saada ikävän
kaiun ja koetaan tarpeelliseksi vaihtaa nimikettä. Tästä löytyy paljon
esimerkkejä oman työni sanastosta. Yhtä lailla esimerkiksi kelpaa sanan ”köyhä”
muuttuminen vähemmän leimaavaksi ”vähävaraiseksi”. Mummolassa tehtiin kerran
köyhiä ritareita. Kotiin mentyään oli yksi lapsista toimittanut: ”Miksei meillä
ole tehty niitä vähävaraisia?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti