Formaatteja myynnissä

Minulla olisi myynnissä pari ohjelmaideaa. Nopeimmalle tosiostajalle myyn enkä kuuntele

alustavia varauksia, eli aivan sama on meneekö Ylelle, vaiko kaupalliselle Maikkarille tahi

Ruudulle. Ainoa ehto formaatin myynnissä on se, että nimi näkyy lopputeksteissä.

Ensimmäinen idea on tositeeveeohjelma ”Suomen kalleimmat polttopuut”. Siinä seurataan

nimensä mukaisesti sitä, kuinka paljon ihmiset ovatkaan valmiita satsaamaan

polttopuihinsa sähkön säästämisen nimissä. Veikkaan, että meidän esimerkkimme ei ole

edes kallein, vaikka kohtuullista hintavampi versio varmasti onkin. Ei suinkaan liene

mitenkään järkevää roudata lämmityspuuta liki 300 kilometrin päästä henkilöauton

peräkärrykuormina. Varsinkaan, kun puiden tekemiseen tarvitaan osittain ostettua

työvoimaa. No, huoltoasemien puupusseilla lämmittäen toki päätyy varmasti kalliimpaan

lopputulokseen.

Toinen ohjelmaidea on ”Nyhjää tyhjästä, rakenna rahatta”. Tästä rakentamismuodosta

meillä on usean rakennuksen verran kokemusta ja kykenemme opastamaan vasta-alkajia

niin jämäerien bongailussa kuin palstaostamisen jalossa taidossa. Hankintoihin kannattaa

varata ainakin puoli vuotta aikaa, sillä sitä juuri passelia erää ei välttämättä löydy heti. On

myös hyvä pitää jonkin verran käteisvaraa, niin että sopivan erän kohdalle osuessa

hankinta ei jää kiinni rahasta. Osaamme opastaa kikkakuutosenkin palstahankintoihin.

”Listaa tarvitsemasi ja selvitä, millä hintaa saisit tavarat kaupasta”. Aina palstamyyjä ei ole

selvillä hinnoista ja saattaa pyytää jopa kaupan hintaa kalliimpaa hintaa. ”Ole valmis

hakemaan tarvitsemasi itse, äläkä vain kysy kotiintuontipalvelua”. Neuvomme

tarkistamaan myös omat nurkat huolella. Sieltä saattaa löytyä jotain käyttökelpoista, mutta

silmät on hyvä pitää auki myös turhalle, myytäväksi kelpaavalle tavaralle. Niistä saattaa

hyvinkin kertyä ropoja rakentamiseen. Vinkkejä löytyy myös erilaisiin

vaihtoehtoisratkaisuihin ja soveltamiseen. Esimerkiksi pienen rakennuksen

lattialämmitykseen saattavat soveltua vaikka asuntovaunun osat ja kustannukset

pienenevät. Erityinen taitolaji taas on se, että jämäerien käyttö ei näy lopputuloksessa.

Päällimmäisiin pintoihin satsaaminen kannattaa aina.

Karhua mä metsästän

Lapsenlapset ovat tuoneet kesäämme runsaasti sisältöä ja iloa. Olemme saaneet viettää

reilun kahden viikon mittaisen ”kesäleirin” mökillä kahden isomman lapsenlapsen kanssa.

Olemme touhunneet tavallisia mökkiasioita, kuten saunanlämmitystä ja uintia, mutta

pitäneet arkiaamuisin myös pienen oppimistuokion ja harjoitelleet kelloa, rusetin

solmimista ja hiusten letittämistä.

4-vuotias lapsenlapsi numero neljä kirvoitti mahtavat naurut mehevällä jutullaan. Haluan

jakaa tämän seikkailutarinan kanssanne.

Lastenlasten perheessä oli sovittu, että jokainen pakkaa pikkureppuun mökille mukaan

tarvitsemansa omat tärkeät tavarat. Piakkoin oli 4-vuotias tullut esittelemään pakkauksiaan

sanoen: ”Otin vain miehekkäitä juttuja”.

Repussa oli roolivaateleikeistä löytynyt cowboy-tyyppinen liivi ja musta hitsarimallinen

päähine woikoski-tekstillä metsästysasuksi. Repusta löytyi valkoiselle paperille piirretty

kartta, jossa oli kiemurainen polku ja polun päässä kohdetta merkkaava rasti. Niin ikään

repusta putkahti otsalamppu ilman päänympärysnauhaa, ”jotta näkee ne kalhut”. Sitten

alkoi tulla erilaisia metsästysvälineitä. Oli katkennut hyppynaru, jolla voi kuulemma piiskata

karhuja – ”tää muuten tuntuu!” Oli entinen työkalupakin kahva, nykyinen karhupuukko –

jolla voi ”puukotella kalhuja”. Repun ulkopuolelle oli kiinnitetty upouusi enon antama

Vaahteramäen Eemeli -mallinen pössykkä. Vielä reppuun sopi leikkikeittiöstä napattuja

ruokatarvikkeita, kuten salaattia ja kananmunaa, tarjottavaksi karhunlihan höysteenä.

Kaiken kruunasi repaleinen muovipussin pala, joka leijui lattialle, kun reppu käännettiin

esittelyn lopuksi ylösalaisin – onhan ne lihat tietenkin pakattava ja pakastettava.

Miten mahtava mielikuvitus on lapsella, joka kykenee mielessään rakentamaan koko

tämän huiman karhunmetsästysretken ja pakkaamaan mökkimatkalle kaiken tarvittavan ja

vielä selostamaan, miksi mikin artikkeli on saanut paikan repussa. Ja mistä tämä kaikki oli

saanut alkunsa? Luultavasti hän on aikuisten tarinan sivusta kuullut, että meille tuttu

metsästäjä mökkipaikkakunnalta tiesi mökkimme takamaastossa, muutaman kilometrin

päässä asuvan karhun. Meistä kukaan sitä ei ole nähnyt, saati metsästystä suunnitellut.

Kielen monet koodit

On aivan selvää, että eri maissa puhutaan eri tavoin ja omalla kielellä. Mutta että saman

maan sisällä?!

”Kun sä puhut isomummon kanssa puhelimessa, ei siitä ymmärrä muuta kuin, että nyt

murretaan…” näin tuumasi lapsenlapseni viikon mummolamökkeilyn jälkeen. Jäin siis

miettimään kielen monia koodeja.

Olen syntynyt Pohjois-Karjalassa vahvaan murresukuun. Meillä murre oli - ja on - ylpeyden

aihe. Muistan, että silloisessa Joensuun Yliopistossa kouluttaja kysyi, kuinka luulen

oppilaiden ymmärtävän minua. Minusta murre ei ollut ongelma, sillä puhuinhan suomea ja

aikomukseni oli asua, elää ja toimia Pohjois-Karjalassa koko ikäni. No, elämä kuljetti toisin.

Nyt olen asunut ja työskennellyt 32 vuotta Itä-Uudellamaalla. Olen tullut ymmärretyksi, sillä

muutaman kollegan naurunremahdusten jälkeen ymmärsin kaventaa ilmaisuani ja koetin

yleiskielistää sanomaani siitäkin huolimatta, että se kuulosti omiin korviin kovin

teennäiseltä.

Tänä päivänä tunnistan suomen kielen puhumisessani selkeästi kolme tasoa. Ne ovat:

koulukieli, kotikieli ja mökkikieli.

Koulukieli on se, jossa tavoittelen sekä kollegoiden (eri puolilta Suomea) että oppilaiden

(Loviisan kaksikielisestä kieliympäristöstä) tulevien helppoa ja sujuvaa ymmärtämistä. Niin,

että tarvitsisin selittää sanomaani mahdollisimman harvoin. Huomaan joskus hakevani

sopivaa sanaa ja jopa änkyttäväni, koska olen itselleni vieraalla lohkolla, vaikka

äidinkielestä onkin kyse.

Kotikieli on Kiteen (minä) ja Kesälahden (puolisko) yhteensovitettu murre. Kotiemme

välimatka oli reilut 40 km, mutta monessa sanassa olemme huomanneet eroa. Minä

esimerkiksi pyytäisin, että ”kuaja” maitoa purkista, kun puolisko puolestaan pyytäsi:

”kaava”. Moni muukin sana taipuu suussamme eri tavoin.

Vaan sitten on se mökkikieli. Miten voikaan olla niin, että ajeltuamme 272 km Loviisasta

mökille, 10 km Pohjois-Karjalan puolelle meillä kummallakin aktivoituu isovanhempien

kieli. He ovat kaikki juurillaan vanhan rajan pinnassa asuneita ihmisiä. He asettuivat

nukkumaan käydessään ”syrjälleeen” eli kyljelleen. He olivat niitä samoja, jotka laittoivat

sokeripalan ylä- ja alahuulen väliin ja hörppäsivät kahvia sokerin läpi. Me opettelemme

vielä näitä!

Terveisiä uusille europarlamentaarikoille

Taashan sinne Europarlamenttiin saatiin valittua meiltäkin 15 ”viisasta”. Viisaat ovat

lainausmerkeissä siksi, että kaikilla ei ole koko Suomen tuntemusta eikä todellista

sydämen viisautta ja ymmärrystä siitä, mitä tarkoittaa isänmaan asialla oleminen. Osa

heistä on niitä, jotka asuvat Helsingin Kalliossa kerrostalon kolmannessa kerroksessa,

liikkuvat vain raitiovaunulla eivätkä edes omista kumisaappaita.

Kun tuosta tilanteesta lähdetään Euroopan yhteisiä asioita päättämään ja yhteisen kirstun

tukirahoja jakamaan, voidaan äkkiä olla pulassa. Mistä puhutaan, kun puheena ovat

päästöt ja hiilinielut? Mitä onkaan ennallistaminen? Mitä pitäisi ottaa huomioon

maatalouden tukia jaettaessa? Entä miten suhtaudutaan pakolaisvirtoihin eri puolilla

Eurooppaa?

Minusta olisi erinomaisen tärkeää ajaa uudet suomalaiset europarlamentaarikot sisään

tehtäviinsä täällä koti-Suomessa. Se olisi huomattavasti tärkeämpää kuin kiirehtiminen

Brysseliin asuntomarkkinoita tarkastelemaan.

Ehdottaisin kaikille uusille europarlamentaarikoille seuraavanlaista perehdytystä:

1. Junamatka Helsingistä Kiteelle, taikka näin Syrjäsalmen junasillan ollessa

remontissa, Kesälahdelle. Matkalla sopii havainnoida suomalaista luontoa

ikkunoista katsellen. Siinä saa tuntuman kotimaan metsäisyyteen ja vesistöjen

määrään.

2. Kesälahdella jaetaan kaikille kumpparit. Oman valinnan mukaan Hait taikka Kontiot.

Piipahdetaan metsän puolelle katsastamaan kantarellitilannetta ja samoillaan

puhtaiden järvien – Puruveden ja Pyhäjärven – rannoilla tutustuen

ammattikalastajien tilanteeseen, kuten jatkajien saamisen haasteisiin ja hupeneviin

saaliisiin.

3. Siirrytään autokyydillä Rääkkylän kautta Liperiin ja katsastetaan vähintään autojen

ikkunoista soiden määrää. Hurautetaan Arvinsalmen lossilla Itä-Suomen saaristoon

hämmästymään, ettei saaristoa ole todellakaan vain Turun ja Ahvenmaan välillä.

4. Otetaan uusi suunta maakunnan pääkaupunkiin Joensuuhun. Luultavasti havaitaan,

erikseen alleviivaamatta, että siellähän on tekemisen meininki. Alue kasvaa ja voi

hyvin. Miten voisimme turvata myös lentoliikenteen toimivuuden nytkin kun naapurin

isäntä sitä haluaa häiritä?

5. Joensuusta voitaisiin perehdytysryhmä laittaa taas raiteita pitkin Jyväskylän kautta

Kajaaniin, Ouluun ja lopulta Kemijärvelle. Luotan, että maisemat tukisivat käsitystä

Suomen metsäisyydestä ja soisuudesta. Jokainen pysähdyspaikkakunta reitin

varrella saisi tuoda perehdytettäville tietoon omat huolensa ja murheensa.

6. Reissun kruunaisi hillasoilla tarpominen, joka viimeistään toisi ymmärryksen siitä,

että Suomen omaleimaisuudesta on pidettävä huolta.