Minulla olisi myynnissä pari ohjelmaideaa. Nopeimmalle tosiostajalle myyn enkä kuuntele
alustavia varauksia, eli aivan sama on meneekö Ylelle, vaiko kaupalliselle Maikkarille tahi
Ruudulle. Ainoa ehto formaatin myynnissä on se, että nimi näkyy lopputeksteissä.
Ensimmäinen idea on tositeeveeohjelma ”Suomen kalleimmat polttopuut”. Siinä seurataan
nimensä mukaisesti sitä, kuinka paljon ihmiset ovatkaan valmiita satsaamaan
polttopuihinsa sähkön säästämisen nimissä. Veikkaan, että meidän esimerkkimme ei ole
edes kallein, vaikka kohtuullista hintavampi versio varmasti onkin. Ei suinkaan liene
mitenkään järkevää roudata lämmityspuuta liki 300 kilometrin päästä henkilöauton
peräkärrykuormina. Varsinkaan, kun puiden tekemiseen tarvitaan osittain ostettua
työvoimaa. No, huoltoasemien puupusseilla lämmittäen toki päätyy varmasti kalliimpaan
lopputulokseen.
Toinen ohjelmaidea on ”Nyhjää tyhjästä, rakenna rahatta”. Tästä rakentamismuodosta
meillä on usean rakennuksen verran kokemusta ja kykenemme opastamaan vasta-alkajia
niin jämäerien bongailussa kuin palstaostamisen jalossa taidossa. Hankintoihin kannattaa
varata ainakin puoli vuotta aikaa, sillä sitä juuri passelia erää ei välttämättä löydy heti. On
myös hyvä pitää jonkin verran käteisvaraa, niin että sopivan erän kohdalle osuessa
hankinta ei jää kiinni rahasta. Osaamme opastaa kikkakuutosenkin palstahankintoihin.
”Listaa tarvitsemasi ja selvitä, millä hintaa saisit tavarat kaupasta”. Aina palstamyyjä ei ole
selvillä hinnoista ja saattaa pyytää jopa kaupan hintaa kalliimpaa hintaa. ”Ole valmis
hakemaan tarvitsemasi itse, äläkä vain kysy kotiintuontipalvelua”. Neuvomme
tarkistamaan myös omat nurkat huolella. Sieltä saattaa löytyä jotain käyttökelpoista, mutta
silmät on hyvä pitää auki myös turhalle, myytäväksi kelpaavalle tavaralle. Niistä saattaa
hyvinkin kertyä ropoja rakentamiseen. Vinkkejä löytyy myös erilaisiin
vaihtoehtoisratkaisuihin ja soveltamiseen. Esimerkiksi pienen rakennuksen
lattialämmitykseen saattavat soveltua vaikka asuntovaunun osat ja kustannukset
pienenevät. Erityinen taitolaji taas on se, että jämäerien käyttö ei näy lopputuloksessa.
Päällimmäisiin pintoihin satsaaminen kannattaa aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti