Huomaa hyvä

 

Meillä koulumaailmassa on ainakin viimeisen kymmenen vuoden ajan keskitytty huomaamaan hyvää. ”Hei, hienosti odotit”, ”Jaksoitpa työskennellä sinnikkäästi” ja niin poispäin. Tähän asiaan ovat erityisesti kuuluneet niinsanotut luonteen vahvuudet. Niitä ovat ne kunkin henkilön hyvät ominaisuudet alkaen vaikkapa rehellisyydestä, uteliaisuudesta, harkitsevaisuudesta ja ryhmätyötaidoista. Sinnikkyys on yksi luonteen vahvuus. Sitä tämän päivän koulukkaiden kanssa koetetaan kehittää, sillä niin helppoa olisi vain luovuttaa ja pyytää aikuisen apua jo ennen kuin itse edes lukenut tehtävää/ yrittänyt tehdä itsekseen/ lukenut ohjetta uudelleen.

 

Luonteen vahvuudet ja hyvän huomaamisen tärkeys pätevät ihmisten elämässä laajemminkin kuin vain koulussa. Harvoin sitä silti huomaa kanssakulkijaa kiitellä.

 

Meidän auton reppana on sellainen erityisen diesel-pihi. Sitten sillä on tämän tuosta suodatin ja toinen tukkeessa. Nyt oltiin taas katsastuskohdassa ja autossa häiriö hiukkassuodattimessa ja rajoitin päällä. Mistä siihen osaava korjaaja, kun juuri tämä nimenomainen malli ei tuntunut olevan kenellekään entuudestaan tuttu? Joskus ammoin moinen vaiva korjattiin ohittamalla koko ”partikkelifiltteri”, mutta siitä hommasta tuli kuluneena kesänä laitonta. Meilläkin uutisoitiin hiukkassuodattimen manipuloinnista annettuja suuria sakkoja, joten korjattava oli.

 

Jos asia olisi ollut minun päätäntävallassani, Volvon ropponen olisi jo paalissa jollain purkaamolla. Puoliskon ehdottomia luonteen vahvuuksia on sinnikkyys. Hän käytti autoa korjaamoilla (tosiaankin kolmella eri korjaamolla) yhteensä seitsemän kertaa, kunnes auto tuli kuntoon. Minä kykenin vain pitämään lukua korjaamoreissuista ja päivittelemään homman mahdottomuutta.

 

Minulle tuli mieleen vanha satu Myyrän housuista. Myyrä kuljetti pellavat värjättäviksi yhdelle apurille, kudottavaksi toiselle, leikattavaksi kolmannelle ja ommeltavaksi jo neljännelle eri hahmolle. Lopulta myyrä sai housunsa ja onnistumisen kokemuksen. Niin myös puoliskon sinnikkyys palkittiin ja nuukasti dieseliä käyttävän auton ja meidän perheen yhteistyö jatkuu. Lupasi puolisko vielä autella ja antaa ohjeita, jos jollakulla muulla on samanlaista hiukkasongelmaa. Sen verran paljon hän joutui asiaa netistä penkomaan ja videoita katselemaan.

Suomen luonnon päivä

 

 

Yksi uusimmista liputuspäivistämme on Suomen luonnon päivä, jota vietetään elokuun viimeisenä lauantaina. Suomen luonnon päivää on juhlittu vasta vuodesta 2017 alkaen.

Voisiko sen suuremman juhlan aihetta ja tärkeämpää liputettavaa olla!? Meillä on uskomattoman upea luonto, johon jokaisella on jokaisenoikeuksien myötä pääsy. Jokaisenoikeuksista ei tarvitse maksaa, eikä niiden käyttämiseen tarvita maanomistajan lupaa. Sellainen on aivan ennenkuulumatonta suurimmassa osassa maailman maita. Suomen tapaan jokaisenoikeudet marjojen ja sienten poimimiseen sekä luonnossa liikkumiseen ovat olemassa vain Pohjoismaissa, Skotlannissa ja Sveitsissä.

Nyt kun maailmalla ja kotimaassa on kaikin puolin kireää, voisi olla hyvä hetki ottaa enemmänkin iloa irti Suomen luonnosta. Metsässä liikkuminen laskee tutkitusti verenpainetta. Jo 20 minuuttia metsässä laskee verenpainetta ja kohentaa mielialaa. Auttaisiko jopa lääkenapin verran, tiedä häntä.  Mutta entä se ravinnon ja vitamiinien lisä!? Kotimaiset metsämarjat ovat todellista superfoodia. Ulkomaisten hedelmien tarve vähenee, kun varaa pakastimeen kotimaista mustikkaa, vadelmia, lakkoja, puolukoita ja karpaloita. Omin käsin poimien ne ovat aivan ilmaisia, eivätkä poimijalle maksettuinakaan kovin kalliita. Entäpä sitten sienet? Lihan ollessa kovin kallista, voi sienillä jatkaa ruokaa. Sienikeitot, -kastikkeet ja -piiraat ovat herkullista ruokaa niin arkeen kuin juhlaan.

Sitten on kuntoaspekti. Miten mielekästä liikuntaa Suomen luonto tarjoaakaan! Käytän tässä kohtaa mielelläni omakohtaista esimerkkiä. Viime marraskuussa leikatun polven oli tavoite kuntoutua sienestystä ja marjastusta varten. Mökkimme on supan pohjalla ja marjaan taikka sieneen lähteminen edellyttää mäelle kiipeämistä, metsästä pois tuleminen mäen alas laskeutumista. Eritoten tuo laskeutuminen oli vielä vuosi sitten kovin kivuliasta. Tämän kesän ensimmäisillä metsäreissuilla tuntui mäki ylöspäin mennessä kovin jyrkältä, mutta elokuun sienireissuihin tultaessa mäki oli ”loiventunut” jo kovasti. Mietin mielessäni, montakohan kyykkyä tulisin kotona sisällä tehneeksi - edes kuntoutuksen nimissä? Metsässä kyykkään jokaisen sieniryppään luona ihan huomaamattani. Niin vain kävi, että kunto koheni ja polvi kuntoutui valmiiksi  metsäterapialla.

Kiitos Suomen luonto!

Epäreiluu

 

Nuorimmainen lapsenlapsista kokee kovin monet asiat epäreiluiksi. Onhan se nyt aivan epäreilua, ettei isomman sisaruksen syntymäpäivänä tuoda lahjoja myös kuopukselle. Sekin on kerrassaan epäreilua, että isommat sisarukset ovat päässeet mökille ukin ja mummon matkassa ilman vanhempia. Turha on koettaa selittää, ettei mummo tekonivelpolvensa kanssa luota olevansa riittävän ripeä pysymään ketteräkinttuisen pikkumiehen vauhdissa, eikä näin ollen takaamaan lapsen turvallisuutta syvän lammen rannalla. Kerta kaikkiaan kaikki nyt vaan on yksinkertaisesti ”Epäleiluu!”

Jotenkin tässä epäreiluuden päivittelyssä kaikuu tuttu soundi vuosikymmenten takaa. Aivan kuin olisi äänessä oma kuopuksemme, joka vaati päiväkotiin päiväkahvia herkkuineen, samaan tapaan kuin hänen havaintojensa mukaan aikuisillakin on. Hän ei millään olisi suostunut tyytymään lapsille tarjottuun terveelliseen välipalaan. Hänen oli melkein mahdotonta hyväksyä itsensä ja siskon kahden vuoden ikäeron merkitystä.  Hänen piti olla aina samalla viivalla vaikka alaikäisenä kouludiskoon menossa, koska muuten kaikki olisi ihan väärin.

Käytiinpä sitten puoliskon kanssa tuumailemaan, mikä meistä on epäreilua. Yhtä mieltä olimme siitä, että on kerrassaan epäreilua, että ikänsä uutterasti työtä tehneen puoliskon terveys on huonossa jamassa ja kuusikymppisen kunto kuin ysikymppisellä. Puolisko ilmaisee asian ehkä vähän eri sanoilla: ”En ole katkera, mutta kuitenkin…”

Muutama vuosi sitten koin epäreiluna sen, että nuorena sopimani eläkesopimus purettiin Sipilän hallituksen päätöksellä ja minulta kysymättä, mutta olen osaani sopeutunut ja lähden ilman katkeruutta ja reippain mielin puurtamaan minulle määriteltyä vuoden ja yhdeksän kuukauden ”lisäkakkua”.

Monesta muusta vastoinkäymisestä sen sijaan emme osaa olla katkeria. Ajattelemme aiemmista talousvaikeuksista pikemminkin niin, että osaammepa olla nyt niin suunnattoman onnellisia asioiden nykytilasta. Kotitalo ja vaatimaton mökkipaikka ovat meille ison ilon ja onnen aiheita. Ehkäpä elämä on korjannut aiempaa epäreiluutta ja tasaa tilannetta.

Kyllä se elämä tasaa pikkupojankin elämän epäreiluudet. Luulenpa, että hän - samoin kuin aikoinaan oma kuopuksemme - suuntautuu alalle, jossa voi vartioida yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutumista.

 

 

 

 

Puurokuppi ja pullonkorkki

 

Puurokuppi ja uusittu pullonkorkki ovat kaksi ääriesimerkkiä designin onnistumisesta.

 

Puurokupilla tarkoitan sitä kaupasta ostettavan puuron tai keiton kuljettimena olevaa kohtuullisen kestävästä muovista muotoiltua kulhoa, jossa on pienet tarttumaulokkeet. Tässä kulhossa voi kaupasta ostaa ainakin riisipuuroa ja kalakeittoa.

Meillä on mökillä todettu, ettei puurokuppi ole millään muotoa kertakäyttöineen vaan moneen kertaan käytettävä, kestävä ja pestävä mönikäyttöastia. Kuppi on kätevästi muotoiltu ja pinottava. Tusinakaan ei vie liikaa tilaa mökin pienessä astiakaapissa. Astia toimii pätevästi hituastiana, kun tarjolla on kuoriperunoita. Yhtä lailla se kelpaa pöytäroskikseksi, jos aamiaistarjoilusta kertyy vaikkapa käytettyjä teepusseja ja jugurttipurkin kansia. Parempaakin uusiokäyttöä kulholla on. Sen voi ottaa poimuriksi marjametsään ja kerätä kippoon suoraan vaikka mustikkamaitomarjat. Yhtä lailla siinä voi säilöä jääkaappiin ylimääräisen, tähteeksi jääneen ruoan. Samoin sopii kippoihin tehdä tasajako yhteisestä karkkipussista. Eikä ollenkaan vähemmän tärkeää; kulho on osoittautunut mitä passeleimmaksi aarteiden (esim. kauniiden kivien) keräilyyn. Onnittelut onnistuneesta työstä tämän artikkelin muotoilijalle!

Sen sijaan joudun valittaen toteamaan, että pullonkorkin uusimisessa on ollut aivan liian kiire ja tuotekehitys on jäänyt pahasti kesken. Toivoakseni tuotetta parannellaan vielä ja tämä nykyinen malli jää pelkäksi prototyypiksi, josta ideaa lähdetään jalostamaan.

Ymmärrän, että oli kiire saada markkinoille korkki, jonka voi lajitella samaan jätejakeeseen itse mehupurkin kanssa. Mutta miten pahasti hatelikkoon tällä takiaisen lailla kiinni roikkuvalla korkilla mentiinkään!? Testaaminen on jäänyt aivan minimiin, mikäli ei ole huomattu kaikkia niitä epäonnistumisen mahdollisuuksia, joihin me kuluttajat nyt päivittäin törmäilemme. 1. Avaat maitopurkin ja korkki on sivussa. Kun kaadat, korkki pyörähtääkin alas ja eteen ja yks kaks maito menee korkkiin ja roiskuu siitä minne sattuu. 2. Yrität juoda pullosta, jossa on uusi korkki. Korkki on joko nenässä tai roiskii juoman vaatteillesi. Olet pahemmassa kuin pulassa, jos olet julkisella paikalla ilman vaihtovaatereppua.