Meillä koulumaailmassa on ainakin viimeisen kymmenen vuoden
ajan keskitytty huomaamaan hyvää. ”Hei, hienosti odotit”, ”Jaksoitpa
työskennellä sinnikkäästi” ja niin poispäin. Tähän asiaan ovat erityisesti
kuuluneet niinsanotut luonteen vahvuudet. Niitä ovat ne kunkin henkilön hyvät
ominaisuudet alkaen vaikkapa rehellisyydestä, uteliaisuudesta,
harkitsevaisuudesta ja ryhmätyötaidoista. Sinnikkyys on yksi luonteen vahvuus.
Sitä tämän päivän koulukkaiden kanssa koetetaan kehittää, sillä niin helppoa
olisi vain luovuttaa ja pyytää aikuisen apua jo ennen kuin itse edes lukenut
tehtävää/ yrittänyt tehdä itsekseen/ lukenut ohjetta uudelleen.
Luonteen vahvuudet ja hyvän huomaamisen tärkeys pätevät
ihmisten elämässä laajemminkin kuin vain koulussa. Harvoin sitä silti huomaa kanssakulkijaa
kiitellä.
Meidän auton reppana on sellainen erityisen diesel-pihi.
Sitten sillä on tämän tuosta suodatin ja toinen tukkeessa. Nyt oltiin taas
katsastuskohdassa ja autossa häiriö hiukkassuodattimessa ja rajoitin päällä.
Mistä siihen osaava korjaaja, kun juuri tämä nimenomainen malli ei tuntunut
olevan kenellekään entuudestaan tuttu? Joskus ammoin moinen vaiva korjattiin
ohittamalla koko ”partikkelifiltteri”, mutta siitä hommasta tuli kuluneena
kesänä laitonta. Meilläkin uutisoitiin hiukkassuodattimen manipuloinnista
annettuja suuria sakkoja, joten korjattava oli.
Jos asia olisi ollut minun päätäntävallassani, Volvon
ropponen olisi jo paalissa jollain purkaamolla. Puoliskon ehdottomia luonteen
vahvuuksia on sinnikkyys. Hän käytti autoa korjaamoilla (tosiaankin kolmella
eri korjaamolla) yhteensä seitsemän kertaa, kunnes auto tuli kuntoon. Minä
kykenin vain pitämään lukua korjaamoreissuista ja päivittelemään homman
mahdottomuutta.
Minulle tuli mieleen vanha satu Myyrän housuista. Myyrä
kuljetti pellavat värjättäviksi yhdelle apurille, kudottavaksi toiselle,
leikattavaksi kolmannelle ja ommeltavaksi jo neljännelle eri hahmolle. Lopulta
myyrä sai housunsa ja onnistumisen kokemuksen. Niin myös puoliskon sinnikkyys
palkittiin ja nuukasti dieseliä käyttävän auton ja meidän perheen yhteistyö
jatkuu. Lupasi puolisko vielä autella ja antaa ohjeita, jos jollakulla muulla
on samanlaista hiukkasongelmaa. Sen verran paljon hän joutui asiaa netistä
penkomaan ja videoita katselemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti