Huoltosuhde

Sana ”huoltosuhde” tarkoittaa oikeasti ”tilastoidun työvoiman ulkopuolella olevien määrää suhteessa varsinaisen työvoiman määrään”. Siis lasten ja vanhusten määrää suhteessa työssäkäyvien ihmisten määrään. Näin kotioloissa käytän sanaa tarkoittamaan sitä henkilöä, joka pääasiassa vastaa muista murehtimisesta.

Ennen vanhaan, kun puolisko oli maailmalla, minä olin se huolehtija ja suoranainen hätäilijä. Työ vei puoliskoa Venäjälle aidanrakennustyömaille aikana, jolloin ei vielä ollut kännyköitä, tai kuuluvuus naapurimaasta oli satunnaista taikka ainakin soittaminen turkasen kallista. Työmaat olivat kaukana. Olihan esim. Kubinkan sotilaskylä Moskovan takana 1120km:n päässä kotoa ja Suomen Moskovan suurlähetystö 1000 km:n päässä. Marlboron ja Caterpillarin tehtaiden aitaukset Pietarissa olivat jo lähitöitä, matkaa kertyi vain kolmisen sataa kilometriä. Ubilinka Latvian rajalla, Ivangorod Viron rajalla olivat heti Baltian itsenäistymisen jälkeen vielä epävakaita ja levottomia alueita – itse asiassa suorastaan vaarallisia kohteita. Svetogorsk Imatran kohdalla ja Alakurtti Sallan kohdalla Etelä-Lapissa olivat mielestämme leppoisia ja kotoisia työmaita. Työmieheen oltiin monesti yhteydessä pääurakoitsijan toimiston faxin välityksellä. Faxi saattoi tulla kerran päivässä, tai sitten ei.

Kun minä olin kotoisen hätäilijän roolissa, hoidin hätäilemisen ja huolehtimisen hyvin ja perusteellisesti. Villeissä mielikuvissani näin milloin minkäkinlaisen hurjan kolarin, joka nyt oli muka koitunut puoliskon kohtaloksi. Villissä Idässä saattoi mielikuvissani tapahtua toki paljon muutakin, jopa aseiden kanssa. Enemmän kuin kaksi kertaa ehdin jo kuvitella hautajaisjärjestelyjä. Voi sitä suunnatonta helpotusta, kun puolisko sitten parin vuorokauden radiohiljaisuuden jälkeen ilmoittautui!

Nyt tuntuu olevan käynnissä jonkinmoinen osien vaihtumisen aika. Kotoinen huoltosuhteemme on muuttumassa. Puolisko on paljolti kotona ja nähtävästi kotona olijan rooliin kuuluu tuo huolen kantaminen. Sattuipa niin, että puolisko lähti eräänä iltana naapurimaahan tankkausreissulle. Hänellä oli rajan pinnassa asiaa meille kotiin. Hän oli lähettänyt muutamia tekstareita sekä minulle että esikoiselle. Kumpikaan meistä ei ehtinyt reagoimaan viesteihin, koska meillä oli meneillään keskittymistä vaativa projekti. Sitten tuli viesti: ”Oletteko te siellä hengissä? Puoleen tuntiin, ette ole vastanneet! Lähetänkö naapurin katsomaan, ettette ole tukehtuneet häkään!? Kyllä meille nyt joka tapauksessa pitää häkähälytin hankkia.”

Että minusta olikin mukava huomata, että joku hätäilee nyt minusta, eikä minun tarvitse hätäillä!