Palveluasenne

Rehellisesti kerron heti alkajaisiksi, että minulla ei ole kaupallisia opintoja ja oppini taloudesta on kantapään kautta opittua. Silti luulen, että minulla voisi olla aiheesta jotain sanottavaa. Eilisen jälkeen olen aivan vakuuttunut siitä, että meidän suomalaisten on otettava lamasta jotain ihan omalle kontollemme - emme voi vain syyttää maailmantaloutta ja yleistä kurjuutta.

Olimme juhannusviikolla kesäisellä asioimisreissulla Pohjois-Pohjanmaalla Sievissä. Matkaa oli jotakuinkin tarkalleen 500km per sivu. Olimme lähtiessä pähkäilleet, että yötsimme asian Sievissä hoidettuamme paluumatkalla jossain sopivassa paikassa - kyllähän kesäisessä Suomessa mökkikyliä riittää. Helpommin sanottu kuin tehty!

Asiointipaikan isäntä neuvoi pari lähintä mökkikylää ja me lähdimme niitä kohti hyvillä mielin, hiukan ennen kello iltakuutta. Ensimmäinen paikka oli iso ja komea. Mökkejä ja vaunupaikkoja oli vaikka kuinka paljon. Tanssilavakin siellä oli ja juhannukselle luvassa artisteja parille kolmelle päivää. Reseptionin ovi kuitenkin oli lukossa. Pikkuruinen, pelkästään suomeksi kirjoitettu lappu kertoi reseptionin menevän kiinni klo 18, jonka jälkeen voi kilautella oheiseen puhelinnumeroon. Kilauttelin sinnikkäänä tyttönä peräti viisi kertaa. Viimeisen kerran 18.25. Aina samalla tuloksella; "tavoittelemanne henkilö puhuu juuri nyt toista puhelua..."

Lähdimme etsimään sitä seuraavaa lomakylää. Aikanaan tiellä tulikin vastaan leirintäalueesta kertova viitta. Sillä kohtaa, missä sitten olisi pitänyt olla kääntymiskyltti, olikin kyltin päälle ruuvattu ruskea vanerilevy. Ilmeisesti tälle sesongille ei vielä oltu avattu, tokko avattaisikaan.

No, kesäinen ilta oli valoisa ja jaksoimme jatkaa matkaa. Koko ajanhan huomiselle ajateltu ajo oli lyhenemään päin, joten posottelimme ihan tyytyväisinä etelän suuntaan.

Jonkun taajaman kohdalla vinkattiin edullisesta hotellista. Taas oli puhelinnumeroita ovessa. Kukaan ei vastannut soittoon, mutta kohta haukkui ovella jo kovasti räksyttävä pienehkö koira. Koiran perässä kömpi isäntäkin. Kovasti tuntui hämmästyvän yösijan kyselijöitä. "Poikia on tulossa, mutta vielähän tänne sopii." Päätimme jatkaa matkaa. Vaikutti siltä, että hotelli halusi satsata työmaaporukoihin, heitä kai ne "pojat" olivat.

Menomatkassa olimme ihailleet vaaleanpunaista sympaattisen näköistä bed&breakfast-paikkaa. Päätimme ajaa sinne saakka. Tieltä oli viitoitus kohteeseen. Loppumatka piti tosin ajella kevyenliikenteenväylää. Niin hassusti oli talo liikennejärjestelyjen muuttuessa jäänyt mottiin. Tottuneesti kävin jo ovella soittelemaan, ovihan oli lukossa, totta kai. Taaskaan ei puhelimeen vastattu, mutta kulman takaa toisesta ovesta tuli ulos mies saunapuhtaana, housujaan nostellen. "Jaa, onhan meillä tilaa. Yöpaikka maksaa meillä 70€ ja aamupalan kanssa 80€." Jokin ärsytti. Ehkä se oli se, että peti ja puuro -paikassa ilmoitettiin erikseen aamupalan arvo tai sitten se oli se, että oli aivan liian selvää, ettei ketään odotettu tulevaksi.

Jatkoimme matkaa. Viitasaarella oli taas kyltti leirintäalueelle. Matkaa tieltä sivuun vain 700m. Päätimme jaksaa käydä katsastamassa vielä tämän. Voi mikä iloinen yllätys olikaan avoin ovi ja valaistu vastaanottotila. Tämän paikan ikääntynyt omistajatäti kertoi juoksevansa kolme kännykkää taskuissa ympäri aluetta ja koettavansa ehtiä vastata jokaiseen soittoon. Äkkiäkös olimme saaneet pikkuruisen mökin yösijaksi. Täti huolehti kaikesta; "Onkos teillä lakanat, entäs pyyhkeet? Mites makkarat? Ja laittakaa sitten vaan lisää lämpöä patteriin, kun on niin kylymä!" Voi että siellä lämpimässä, hyvin hengittävässä hirsimökissä palveluhenkisten ihmisten vieraana nukutti hyvin! Aamulla täti vielä kyseli, miten tarjettiin ja huolehti "Ajelkaahan nyt turvallisesti sinne Loviisaan!"

Ja mitäkö tällä pitkällä esimerkilläni halusin kertoa? No ainakin sen, että palveluhenkeä ei ole puhelinnumero ovessa, sitä on elävä asialleen omistautunut ihminen. Jos tieltä on viitta majapaikkaan, ei sen omistajan sovi hämmästyksestä leukaansa pudottaa vieraan tullessa ovelle. Jos kotimainen matkailija kokee tulleensa tylysti, ellei suorastaan kaltoin kohdelluksi, niin mitä mahtaa miettiä ulkomainen turisti? Leviääkö meistä maailmalle ylimielinen ja palveluhaluton kuva? Kertovatko eurooppalaiset karavaanarit kohta, ettei niille suomalaisille edes raha kelpaa?