Visualistit

Perheessäni on kaksi visualistia. Käytän nyt sanaa arkimielessä enkä somistajan synonyyminä. Kummallakaan meidän perheen visualisteista ei oikeasti ole somistaja/visualistin koulutusta, vaikka taitoja ja edellytyksiä totta vie onkin. Visualististin työn sanotaan nimittäin edellyttävän kätevyyttä, luovuutta, tyylitajua, visuaalista hahmotuskykyä sekä yhteistyötaitoja. Työssä on kuulemma hallittava tekstaus-, piirustus-, maalaus-, rakennus- ynnä muita tekniikoita. Näyttötutkinnolla saattaisivat toki selvitä ammattiin meidän molemmat visualistit, puolisko ja kuopus.

Nämä meidän visualistit ovat tosi tarkkoja siitä, miltä joku näyttää. He toden totta ovat sisäistäneet sen opin, jota yliopiston tekstiilityön lehtorini Raija Bovellan koetti (turhaan) saada minulle iskostettua; "jos työ kannattaa tehdä, se kannattaa tehdä kunnolla." Minulle monesti riittäisi se, että homma toimii siinä tarkoituksessa, mihin se on tehty. Olipa kyse sitten puuliiteristä puiden suojana tai pullasta kahvileipänä. Puoliskolle ja kuopukselle ulkokuoren somistukseen käytetty aika ei ole ollenkaan toisarvoista, vaan he haluavat panostaa ulkonäköön niin, että arkinen tarveasia on mahdollisimman "sievässä paketissa."

Tämä visualistinen ote korostui laittaessamme yhdessä juhlaa toukokuun lopussa.

Sisäisen karjalaisensa löytänyt puolisko aivan villiintyi. Hän hurautti Viipuriin rautakauppaan hakemaan pitsilautaa piharakennusten räystäiden somisteeksi. Niillä kauniin kippurakiemuraisilla laudoilla somistettiin aitan ja verstaan räystäät kuin ompelus tereellä ikään. Kesähommaksi suunniteltu - pihaohjelmaa lainaten - järkevänromanttinen aita piti saada valmiiksi. Niin olivat vierailla oikean talon tuntomerkkinä uutuuttaan kiiltävät mustat sydänkuvioiset rauta-aidat. Lipputanko jäi pikkuisen vaiheeseen, kun muistutin, että tunnit ovat jo vähissä ja lohetkin pitäisi savustaa. Mutta saattoihan lipputangon tarinan silti kertoa pihasta ja rakentelusta kiinnostuneille miesvieraille.

Juhliin laitettiin esille kuopuksen omaa keramiikkatuotantoa. Esillepano ei tietenkään voi olla aivan miten sattuu, niin kuin varmasti olisi käynyt jos äiti olisi suorittanut esillepanon yksin. Yhdessä suunniteltiin, mitä vateja ja kulhoja käytetään ruokatarjoilussa, mitä kynttilälautasina, mitä maljakoita varataan ruusuille ja niin edelleen. Pikkuleipäosastolla vierähti monta tuntia erään viikonlopun molemmista päivistä. Juhlaan valittu perhosteema ulottui nimittäin sinnekin ja vietiin läpi koristelua myöten.

Ihailen meidän taitavia visualisteja ja olen suunnattoman ylpeä heistä. Kyllä minäkin tunnistan kauniin esineen ja asian sen nähdessäni, mutten osaa nähdä sitä ennakolta saati kykene käsilläni toteuttamaan. Anoppi sanoi aina "kaikki ei yhtä tee" ja tarkoitti sillä sitä, että kaikki eivät tee samaa ja jokaiselle on oma osaamisalueensa. Minä pysyn pullassa ja villasukassa. Avustan toki pyydettäessä rakkaita visualistejani heidän tarkassa ohjauksessaan, mutta luovan työn ja suunnittelun jätän ilman muuta heille.