Kaikin päivin ei autoilu ole aivan helppoa ja sujuvaa. Toisinaan haasteita osuu kohdalle enemmän kuin toivoisi tai jaksaisi. Sellainen haastepäivä taisi sattua eräälle nuorelle autoilijalle hiihtolomaviikon ylenpalttisen lumisena maanantaina.
Aamulla piti päästä pihasta liikkeelle. Ensin täytyi koettaa lapioida reitti tielle. Auton takana oli ylitsepääsemättömän paksu aurausvalli. Puolen tunnin reippaan lapioinnin jälkeen saattoi jo käydä yrittelemään auton kolosta pois peruuttamista. Vaan ei, matala auto jäi mahastaan kiinni ja niin piti tilata apuvoimia auton tielle työntämiseen. Tästä aiheutui ketjureaktio. Apumies puolestaan joutui tilaamaan apua kotiinsa, ettei pienen lapsen tarvinnut jäädä yksin odottamaan. Auto saatiin liikkeelle. Kilometrin matka menikin ihan hyvin, kunnes piti kääntyä pihaan. Ja voi ei, auto jäi taas pohjasta kiinni. Pihateitä ei oltu vielä ehditty aurata, eikä kokemusta talviautoilusta ollut niin paljoa, että olisi ollut uskallusta ottaa vauhtia ja koettaa ajaa vauhdin turvin lumiselle pihalle. Seuraava apumies sai ajaa auton pihalle.
Illalla työpäivän jälkeen piti tietysti seikkailla takaisin. Tiet olivat auramiesten nopean auraamisen jäljiltä kesäistä kapeammat ja vallit estivät näkyvyyttä. Pihaan tulemista helpottaakseen autoilija päätti käydä kääntämässä auton tien päässä olevalla kääntöpaikalla. Näin pihaan kääntymiseen olisi enemmän tilaa. Kääntöpaikka on monesti myös lasten leikkipaikka. Autoilija teki oikean valinnan ja väisti lapsia. Sillonpa ei talvikelissä ollutkaan enää tilaa auton kääntämiseen peruuttamatta. Ja voih! Auton etupuskuri osui naapurin postilaatikkoon pudottaen sen telineestään. Laatikko jäi ehjäksi ja teline pystyyn, joten kovin hassusti ei sittenkään käynyt, vaikka autoilijan ylpeys sai kolauksen. Viesti naapuriin ja akkuporakäteen ja tämä harmi tuli korjattua.
Vielä oli jäljellä auton taivuttelu sille varattuun kapeaan koloon aidan ja roskamökin väliin. Siihen samalle paikalle, josta se aamulla oli saatu vaivoin peruutettua pois. Hankaluutta ja haastetta parkkeeramiseen lisäämässä oli sekin, että takana on tilaa vain tien leveyden verran ennen naapurin portinpylvästä ja postilaatikkoriviä. Jonkin aikaa meni yritellessä. Eteen ja taakse sai ottaa muutamankin kerran, ennen kuin auto suostui paikalleen asettumaan. Roskamökki sai takapuskurista pikkutällin alakulmaan ja nököttää nyt alistuneen näköisenä odottamassa kesää ja korjausta.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ihmisille ei käynyt mitään. Tapauksen opetus oli se, että talviajoa kannattaa hieman harjoitella ennen sitä ihan pahinta mahdollista keliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti