Kun vappuviikon räntäsateisella illanvilakalla poltin sen puusta pudonneen ja rikkoutuneen linnunpöntön sekä männynkaarnat liiterin lattialta, pohdin taas syntyjä syviä eli polttopuuasioita.
Se kuusentaimi, joka tähän Rapakiven tontille vajaat kuusi vuotta sitten muuttaessamme oli vielä pieni ja sympaattinen siirtolohkaretta vasten könöttävä kukkapenkin taustavihreä, olikin nyt kertakaikkinen riesa. Se riesa, joka varjosti kukkapenkin kasveja ja imi niiltä kasvuvoiman. Se riesa, joka levitti sitkeitä ohuita ja paksumpiakin juurilonkeroitaan kukkapenkkiin estäen siten kukkien viihtymistä ja kasvamista. Se riesa, joka teki mahdolliseksi itikoiden viihtymisen takakuistilla ja esti saunasta vilvoittelijaa viipyilemästä kuistilla saunan jälkeen.
Nyt oli pitkällisen pähkäilyn jälkeen saatu yhteisymmärrys, että riesasta on päästävä. Ja niin puu kaadettiin. Sitten yks kaks, riesasta tulikin kaikin puolin kelvollinen hyötypuu. Ensin se tarjosi hyötyliikuntaa kaatajalle ja sitä sahuupaikalle kiskoville. Hyötyliikuntaa järjestyi vielä pölleiksi pätkimisestä ja klapikoneelle kantamisesta sekä pilkkeiden liiteriin pinoamisesta. Talven tullen samainen itikoiden pesäpuu antaa meille vielä mukavaa leppeää lämpöä ja takkatulen valoa. Tämä kaikki ilo yhdestä ainoasta kuusesta.
Kun kesäloman alkajaisiksi klipsuttelen pilkkeiksi muutaman männyn verran tukkeja saan juhannukseen mennessä liiterin täyteen polttopuuta. Syksyn kylmien kelien ja lämmityskauden tullessa puupinot ovat toki rakoliiterissä kesätuulessa kuivuessaan painuneet liiterin oven kamanan tasalle, mutta talven lämpimäksi riittää sekin.
Miten suurta iloa ja turvaa tuokaan täysi polttopuuliiteri uudelle talvelle lähtiessä! Sehän on aivan yhtä kova juttu kuin pakastin täynnä mustikoita ja hirvenlihaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti