Sattui niin hassun hauskasti, että meidän perheen molemmat täällä etelässä syntyneet nuoret naiset muuttivat samana elokuun lopun viikonloppuna Itä-Suomeen Pohjois-Karjalaan, isiensä ja äitiensä syntysijoille. Piltin perheen muutto johtui puhtaasti työperäisistä syistä. Kauan kaivattua ja hartaasti haettua työtä löytyi vihdoin Kesälahdelta. Kuopus puolestaan sai opiskelupaikan Itä-Suomen yliopistosta "Joen kaupungista", Joensuusta. Kuopus joutuu kuitenkin odottelemaan asuntoa vielä pari viikkoa, joten hän majoittuu siirtymävaiheen ajan sisarensa perheessä.
Pohjois-Karjala ei nuorille naisille ole sentään aivan uppo-outo ja vieras, onhan siellä nyt sentään sukuloitu. Opiskelukaupungin valinnassa saattoi olla jopa jotain sellaistakin ajatusta, että paikka kiinnosti mukavan murteen vuoksi. Viikon ajan perheemme What's app-ryhmä on kilissyt lystikkäitä viestejä idän suunnalta.
Muuttomatkalla autossa kuutostiellä pohjoisen suuntaan kuunneltiin kuulemma Leevi and the Leavingsin Pohjois-Karjalaa ja nostatettiin tunnelmaa muuttokuorman tyhjentämistä varten.
Seuraava viesti kuului sanasta sanaan näin: "Täällon ihanat metsät! Ei kiviä niin kuin etelässä." Iloitsimme puoliskon kanssa monestakin syystä. Olemme sittenkin tainneet onnistua välittämään jälkikasvullemme metsästä iloitsemisen taidon. Marjastajia eivät nuoret naiset ainakaan vielä ole, mutta sienihulluus on metsäilyn laji sekin. Voiko ihmisellä olla syyskesällä suurempaa ilon aihetta kuin se, että kanttarellimetsä alkaa aivan uuden kodin rappusilta? Tuskin! Kanttarelleja on Kesälahden tasaisilla ja helppokulkuisilla kankailla niin paljon, että sieltä luvattiin jo sieniä meillekin. Ja sen täytyy todellakin olla paljon sen!
Entäs ne ihmiset!? Huomaavat kuulemma kaupassa uudet ihmiset. Tulevat tarinalle, jututtavat, kyselevät - rupattelevat! Sellaistakin tavatonta siellä kuulemma tapahtuu, että toivottavat aamulla bussipysäkille tullessaan hyvät huomenet toisille kyydin odottajille. Ja tämä siis jo aamulla ennen seitsemää, jolloin täällä päin oltaisiin vielä aivan "jäässä" ja jähmeinä, nukuksissa. Kylien kierros bussilla opiskelupaikkakunnalle ei käy pitkästyttäväksi, kun - vastoin kaikkea sitä mihin täällä on totuttu - bussissa istutaan vierekkäin elävän ihmisen eikä oman kassin kanssa. Sitä paitsi se ihminen haluaa jutella. Saattaapa aloittaa vaikka niinkin synnyistä syvistä kuin uskonnollisen vakaumuksen kyselystä.
Hilpeintä oli minusta ehkä sittenkin tämä. Pohjoiskarjalaisen bussin maksupääte ei tunnistanut Aktia-pankin pankkikorttia. Ehkä sille oli ohjelmoitu vain Osuuspankin ja Nordean systeemit. Mutta eipä hätää, ratkaisukeskeinen bussikuski otti opiskelijaneitosen kyytiin ja ajoi lähimmälle "seinälle", josta opiskelija saattoi nostaa käteistä ja maksaa sitten matkansa selvällä eurovaluutalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti