Sisustusjuttu

Luin taas yhden kerran naistenlehden sisustusjuttua ja ärsyynnyin. En ymmärrä, miksi on tärkeätä kertoa, mistä jokin huonekalu taikka esine on hankittu tai kuka sen esineen on suunnitellut. Haluavatko asukkaat brassailla hienoilla esineillään ja kalliilla hankinnoillaan?  Vai sponsoroivatko  huonekalukauppiaat ja design-merkit lehtijuttuja? Kovin harvoin nimittäin kerrotaan, että tämä taikka tuo esine on peräisin sukulaisten pois heittämistä romuista tai koottu omin kätösin kotoa löytyneistä jämätarvikkeista. Tai jos kerrotaan, niin kyseessä on ihan toisentyyppinen lehti ja vaihtoehtoisen elämänmuodon tarina.

Kävin taas kerran miettimään asiaa omalle kohdalleni. Millaisen sisustusjutun toimittaja tekisi Rapakiven torpasta. Hienoille design-tuotteille ja nimekkäille taidemaalareille ei juttua voisi rakentaa. Opaalinvalkoista Aalto-vaasia kummempia design-tuotteita meiltä ei löydy. Meillä ei myöskään ole lähdetty skandinaaviselle kaikenkattavan valkoisen sisustuksen linjalle, vaan kotia on väritetty omaa silmää miellyttävin sävyin. Kivoja kuvia saisi toki zoomaamalla pieniin yksityiskohtiin siellä täällä, mutta kokonaiskuva saattaa vaikuttaa riemunkirjavalta. Näin ainakin tuntui kokevan eräs valkoiseen viehättynyt sukulaisnainen ensivisiitillään.

Toisaalta, tv:n sisustusohjelmista olen kuullut sanan "kerrostuneisuus".  Sillä tarkoitetaan käsittääkseni sitä, että eri aikoina hankitut tavarat luovat kotiin mielenkiintoa. Samalla kauppareissulla huonekaluliikkeestä hankitut tavarat eivät samalla lailla luo kodin tuntua ja tunnelmaa. Joku esine, jolla on oma tarinansa luo särmää ja tekee kodista kotoisan.

Jos olisin tekemässä sisustusjuttua Rapakivestä, nappaisin ensimmäisen kuvan suvun kehdosta, joka on saanut paikan olohuoneestamme. Satoja vuosia vanha puinen kehto, jonka puolipyöreiden jalasten alle on jouduttu muutamaan kertaan laittamaan lisäpuutakin, on oikeasti mielenkiintoinen esine ja ansaitsee paikan olohuoneessa eikä kesäkukkien paikkana.  Seuraavaan kuvaan pääsisivät kauniit Uukuniemellä Niukkalan puutyössä tehdyt mäntyiset huonekalut vuodelta 1985. Vanhan mallin mukaan tehty kaunis astiakaappi, eteisen sivusta levitettävä puusohva ja vauvan hoitopöytä tehtiin mittatilaustyönä ensimmäiseen kotiimme. Niille on sen jälkeen löytynyt paikka jokaisessa kodissamme. Kolmanteen kuvaan pääsisi aivan itseoikeutetusti työpöytäni. Puolisko rakensi sen minulle tähän taloon. Pöydän materiaaleina ovat hirsi ja lasi. Pöytä sopii paikkaansa ja on samaan aikaan tukeva ja ilmava. Mallisuojaahan sille pitäsi hakea, niin innovatiivinen ratkaisu se on.  Vielä kuvaisin jokusen palstahankintani, vaikkapa sen kauniin jo hiukan kulahtaneen pajuarkun, jolla sain somistettua vierashuonetta. Pikkurahan facebook-palstoilta on meille löydetty monta veikeää esinettä.  Kun esine on oikealla paikallaan, ei sen suunnittelija taikka ostopaikka kiinnosta ketään, sanon minä!