Monenmoisia kouluja sitä Suomessa on. Parannellun peruskoulun ja lukion lisäksi meillä toimii vauvasta vaariin ohjaavia kansalaisopistoja. Meillä toimii kansanopistoja vaikkapa välivuositarpeisiin ja ammattiopistoja, ammattikorkeakouluja ja yliopistoja ammatin hankkimiseksi. Meillä on erilaisia harrastuksiin painottuvia kouluja, kuten musiikkiopistoja ja tanssiopistoja. Puolueillakin on omat opistonsa, joissa taidetaan hioa paitsi oppeja myös fraseologiaa. Varmasti jäi paljon koulumuotoja mainitsematta. Sivistysvaltio Suomessa uskotaan kouluihin ja koulutukseen. Hyvä niin.
Kuunnellessani perheemme nuoremman polven kokemuksia, jäin miettimään, missä on se akatemia, joka kouluttaa vuokraisäntiä? Kerta toisensa jälkeen heille osuu keljuja ja ketkuja vuokraisäntiä. Saanen näistä tässä pakista, koska kokemukset ovat lehden levikkialueen ulkopuolelta.
Ensimmäinen kysymys nuorella lapsiperheellä on tietenkin, onko vuokralle tarjolla oleva talo terve. Ainahan vuokraisäntä vakuuttaa, että terve on! "Jos joku muuta väittää, niin ne ovat vain pahoja puheita ja juoruja." Eräässä tällaisessa mukaterveessä hometalossa asuessaan toinen aikuisista sairastui astmaan ja vauva sairasti jatkuvasti. Naapurit tiesivät sitten kyllä jälkeenpäin kertoa, että homeen takiahan ne edellisetkin vuokralaiset lähtivät. Kuka lähtee asuntoa vuokratessaan naapurikierrokselle kyselemään, pitävätkö vuokraisännän mainoslauseet paikkaansa? Eikö pitäisi voida luottaa vuokranantajan sanaan? Mitään korjauksia ei tuossa talossa asumisen aikana tehty. Ei niitä välttämättömiäkään. Vettä tuli sateella sisään. "Kuivaa vaan", neuvoi vuokraisäntä. Terveystarkastaja laittoi asunnon lopulta asumiskieltoon ja oikein hyvä niin.
Viimeisimmässä muutossa tuntuivat takaiskut kompastelevan toisiinsa. Muuttopäivänä oli tarkoitus laittaa talkooväelle ruokaa. Kas liesi ei toiminut ollenkaan. Aika retrohan se kuvasta päätellen olikin. Sitä kelta-ruskeaa mallistoa 1970-luvun alusta -jollei jo edelliseltä vuosikyömmeneltä. No, grilli muuttokuormasta esiin ja nakit kattilaan grillin sivupolttimelle kiehumaan. Yhden levyn taktiikalla perunat joutuivat vasta iltapalalle, mutta kerrankos sitä sattuu... Kolme ensimmäistä päivää menikin sitten sujuvasti grillin varassa, kun vuokraisännällä oli kiireitä - uistelua ja verkkokalastusta.
Illalla nukkumaan käydessä huomasivat, että asunnossa ei fixausmaalauksen jälkeen ole lainkaan verhotankoja. Asia otettiin puheeksi vuokraisännän kanssa. "Mikäs siinä, tilatkaa." Paikallisesta kaupasta verhotankojen ääreltä varmistussoittoa soitettaessa vuokraisäntä onkin sitä mieltä, että hän antoi toki luvan verhotankojen asentamiseen, muttei luvannut niitä maksaa. "No, verhot halutaan ja tangot ostetaan", tuumasivat nuoret. Myöhemmin vuokraisäntä oli saanut jostain lisäoppia ja lupasi, että verhotangot saa vähentää seuraavasta vuokrasta. Kyllähän ne kiinteistöön kuuluvat.
Kolmantena asumispäivänä pesuhuonekerroksen lattialle nousi kerros viemäritavaraa. Ihan sitä itseänsä. Näin vain valokuvan ja yököttelin jo pelkän kuvan nähdessäni. Puolitoista vuorokautta piti hajussa odottaa pumppuauton tuloa. Epäilys ei kohdistunut pumppuautofirman toimintaan vaan siihen, soittiko vuokraisäntä loka-auton heti niin kuin lupasi.
Siinä tilanteessa, että perheessä on kahden ja puolen vuoden ikäinen vilkas piipero ja uusi vauva tulossa lähiviikkoina, jo nämä vastukset tuntuivat kohtuuttomilta. Mutta kaikkea ei oltu vielä nähty ja lisää oli tulossa.
Ensimmäisen asumiskuukauden aikana saatiin laskea yhden käden sormin ne päivät, jolloin talossa ei käynyt putkimies, sähkömies eikä edes pumppuauto. Tuo pumppuautokin kävi kokonaista kolme kertaa, vaikkei sitä jokaiseen vedennousuun tilattukaan. Yhteen alakerran kumilasta- ja kloorivesisiivoukseen ehdin minäkin paikalle uuden vauvan tapaamiseen tarkoitetulla mummoilureissullani.
Kuukausi riitti. Onni onnettomuudessa oli nuorten asiallisesti maksama kotivakuutus, joka paitsi lupasi korvata alakerran tulvissa menetettyä tavaraa, myös lupasi avustaa muuttokustannuksissa uuden kodin löydyttyä. Onnea olivat myös ihanat pohjoiskarjalaiset ihmiset, jotka avuliaasti jakoivat sosiaalisessa mediassa hätähuutoamme uuden asunnon löytämiseksi ja auttoivat kaikin puolin muutenkin.
Miten kukaan kehtaa tarjota pitkästä matkasta muuttaville vuokralle asuntoa, jonka talotekniikka on kaikin puolin rikki ja epäkunnossa? Miten kukaan kehtaa vielä väittää, ettei mitään ongelmaa ole, vaikka aivan varmasti tiesi ongelmat? Kuultiinhan taas, että aikamoisen äkkilähdön tekivät ne edellisetkin vuokralaiset. Miten tohtii syytellä vastamuuttaneita asukkaita toistuvista viemäritukoksista vielä kolmannella pumppuautoreissulla?
Missä on se Petkunterän akatemia, joka kouluttaa ketkuja vuokraisäntiä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti