Huomaan olevani vallan varsinainen varahenkilö. Niin monta varamiestehtävää minulla on aikojen saatossa ollut. Enkä nyt edes ajattele sitä, että joskus saan olla pienelle koulukkaalle varaäiti tai varamummo; jumittuneen vetoketjun avaaja taikka seinän ja patterin väliin tipahtaneen lapasen pelastaja.
Varamiesurani taisi alkaa jo opiskeluaikana. Silloin piti yhden kesän aikana saada suoritettua alalle suuntaava laitosharjoittelu. Punkaharjun SOS-lapsikylä, joka olisi ollut silloista kotiamme aika lähellä oleva ja kesäiseksi harjoittelupaikaksi minun mielestäni hyvin sopiva laitos, ei ottanut kesäharjoittelijoita. Saadakseni harjoittelun suoritetuksi, otin kekseliäisyyteni käyttöön. Pelastakaa lapset r.y. toimi asuinpaikkakunnallamme aktiivisesti ja välitti kesälapsia maalle. Mepä otimme kesälapsiksi sisarukset, joilla oli haasteita koulunkäynnissä. Kesätoimintaamme raportoin paitsi yliopistolle, myös Pelastakaa lapset r.y:lle. Kesän mittainen varavanhempana oleminen kouluikäisille lapsille silloin, kun itsellä ei vielä ollut ensimmäistäkään lasta oli luvalla sanoen aikamoisen rankkaa. Myöhemmin olisi varmasti ollut helpompaa.
Osuinpa puolivahingossa synnytystukihenkilöksi parikymmentä vuotta sitten, silloin kun sanaa "doula" ei vielä tunnettukaan. Kolme omaa olin siihen mennessä jo maailmaan saanut, joten rohkeutta tuolle doulareissulle oli. Tuurasin tilanteessa lapsen poissaolevaa isää.
Aikanaan kouluttauduimme puoliskon kanssa tukiperheeksi. Saimme tuettavaksemme kurditaustaisen maahanmuuttajatyttösen. Olimme hänelle varamummo ja varaukki, koska mummoa ja ukkia ei tässä uudessa kotimaassa ollut. Liikkeelle lähtiessä ajattelin, että en tässä tehtävässä tarvitse yhtään sen enempää taustatietoja kuin mihin olemme koulutyössä tottuneet - lapsi lapsena. Vuoden kuluessa huomasin, että ymmärtääkseni tätä lasta olisin tarvinnut paljon enemmän taustoitusta. Väsyimme hommaan vuodessa ja kannan asiasta edelleenkin huonoa omaa tuntoa. Risaisen taustan lapsi olisi tarvinnut meistä pitkän ihmissuhteen elämäänsä.
Vaan uusia varamiestehtäviä oli jo ovella. Opinto-ohjaajan ja työhönohjaajan lomittamista riitti omien lasten kannustamisen lisäksi bonuspojissakin. Uskon, etten loukkaa ketään sanoessani, että "vävyntekeleet" ovat saaneet meistä apua opinto-ohjauksen ja työhönohjauksen muodossa. Yksi entinen vävykokelas tuli ohjattua puolivahingossa aivan uudelle ja häntä ilmeisen kovasti kiinnostavalle sekä harvinaisen pitkäkestoisesti työllistävälle uralle. Muutkin ovat päässeet meillä viivähtäessään nauttimaan milloin talkootyyppisestä, milloin peräti palkallisesta työharjoittelusta.
Biologinen mummo olen saanut olla vajaat kolme vuotta, mutta varamummon kunnianimi minulla on ollut jo reilut kuusi vuotta. Tämä on jäänyt todellakin vain arvonimen asteelle, sillä joulu- ja synttärilahjaa enempää en ole eskaripojalle mummona ehtinyt olla. Toki tunnemme toisemme ja luotan, että vielä pääsemme ihan yhteispuuhailuunkin.
Kun varamiesrooli on näin vahvasti päällä, onko ihme että kunnallisissa luottamustoimissa olen päätynyt sielläkin varsinaisen varamiehen rooliin. Piipahtelenhan peräti neljän lautakunnan kokouksissa varamiehenä. Mikäs siinä - vallan varsinainen varahenkilö kun olen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti