Esteettömyys

Esteettömyydestä puhutaan paljon. Hyvä, että puhutaan, sillä jokaisella tulee olla yhtäläiset oikeudet päästä toimimaan ja osallistumaan omien mieltymystensä ja halujensa mukaan. Esteettömyydestä puhuminen uhkaa liian monesti jäädä puheeseen portaista ja kynnyksistä. Esteitä on muitakin.

Loviisassakin on esteettömyydestä puhuttu. Onpa asian tiimoilta tehty jonkinlaista empiiristä tutkimustakin. Muistan paikallislehdessä olleen kuvan apteekin rappusista, jotka rajoittavat  pyörätuoliasiakkaan sisäänpääsyä.  Apteekki lupasi kiertää esteen palvelemalla asiakasta vaikkapa omaan autoon. Siksipä apteekin kohdalla onkin monta liikuntaesteisten parkkipaikkaa.

Rappupulmia pitäisi ratkoa monen muunkin kauniissa, kauan sitten rakennetuissa rakennuksissa toimijan. Kirkkoja ajattelen ihan etunenässä. Varsin riuska avustaja tarvitaan vaikkapa kauniiseen Ruotsinpyhtään kirkkoon pääsemiseksi. Ensin on vastassa mäki ja sitten vielä portaat. Molempien esimerkkirakennusten, apteekin ja Ruotsinpyhtään kirkon,  rakentamisen aikaan puhuttiin varmaan enemmän  esteettisyydestä kuin esteettömyydestä.

Muutaman viimeisen vuosikymmenen ajan on rakentamisessa unohdettu esteettisyys melko perusteellisesti. Enimmäkseen on rakennettu koristelemattomia laatikkomallisia halleja. Esteettömyys on sentään yleensä muistettu. Tai ainakin yritetty muistaa.

Viime viikolla kiinnitin huomiota esteettömyysasioihin. Totesin, että toiminnallisia esteitä on muillekin kuin pyörätuolia käyttäville. Tein havaintoja neljässä paikassa, jossa asioin.  Este voi olla pienikin puute pituudessa. Yhtä lailla este voisi olla vaikka maahanmuuttajan kielitaidon puute. Nämäkin asiat olisi hyvä voida ottaa huomioon.

Ruokakauppaan sisäänpääsy on helppoa. Auton saa lähelle ja tasamaalle parkkiin. Ovi avautuu suhahtaen, eikä sitä tarvitse kiskoa auki omin voimin. Ostoskoreja ja -kärryjä on monta mallia. Niistä sopii  valita käsivarrella kannettava tai perässä vedettävä koppa. Kärryissä voi valita ainakin kolmesta mallista. Lapsenlapsen kanssa saatetaan tarvita autokärry. Yleensä ajelen perinteisellä syvällä kärryllä, mutta olenpa kokeillut jo nk. mummokärryä, jossa pohja on perinteistä mallia ylempänä ja kumartelua tarvitsee tehdä vähemmän. Haasteita havaitsin juustohyllyllä ja pakastekaapilla. Täältä kymmenen senttiä yli puolentoista metrin korkeudesta ei ylähyllylle jemmattua soijajätskiä vaan onnistu saamaan. Sama juttu juustohyllyllä. Ylähyllyn chili-paprikajuuston saamiseen joutuu pyytämään apua.  Pakastekaapin kohdalla on usein muovinen korokejakkara, mutta sen käyttämiseen on henkinen kynnys. Tarkkaan joutuu nimittäin miettimään, miltä se nyt näyttää, jos pyöreähkö täti kiipeilee kaupassa jakkaralle hame päällä ja saa varvistaa vielä sittenkin. Ihan vain jäätelön himon iskiessä. Vähemmän esteettistä, sanon minä.

Ruokakaupassa seurasin maahanmuuttajapariskuntaa, joka koetti selvittää pakkauksen kyljen teksteistä, mitä makkara sisältää. Ei tainnut olla heille tuttuja kieliä pakkauksessa. Asioimisen este sekin!  Pitäisikö kaupoissa olla automaatteja, jonka alle tuotteen viemällä saisi käännettyä tekstit halutulle maailman kielelle? Voi toki olla, että se laite pitäisi keksiä ensin....

Sekatavarapuodissa pituusrajoitteisuus tulee esteeksi vaateosastolla. Kovin on hankala saada niitä yläkerroksen puseroita ja jakkuja, vaikka osastolle on varattu heinähangon tapaisia  apuvälineitä. Siellä ylärivillä asiointi on hankalaa. Muutaman yrityksen jälkeen postimyynti alkaa houkuttaa kovasti.

Onneksi oli niitäkin kohteita, joissa pieni pituusrajoitteeni ei muodostunut esteeksi.  Apteekissa koen saavani hyvää palvelua, vaikka on ne portaat ja ovikin pitää kiskoa itse auki. En sentään tarvitse itse kiipeillä etsimässä verenpainelääkettäni korkeista kaapeista ja laatikostoista. Sama oli huomio A-marketissa. Punaisten juomien kyykkyhyllyllä kiittelin melko terveitä polviani. Kyykkääminen sujuu sentään kiipeilyä ja varvistamista helpommin.