Päivähoidosta

Parhaillaan poristaan paljon päivähoidon merkityksestä. Puhutaan ammattilaisten tekemän varhaiskasvatuksen paremmuudesta kotihoitoon verrattuna.  Keskustelussa käytetään suuria sanoja. Suorastaan tulkitaan tutkimustuloksiakin omaa näkemystä ja tavoitetta tukevaksi.  Väitetään tutkimusten osoittavan, että mitä nuorempana lapsi menee päivähoitoon, sen pidemmälle hän aikuisena kouluttautuu.  Tosi asiassa vanhempien sosioekonominen taso ennustaa lasten tulevaa koulutustasoa paljon selkeämmin.  Kansankielellä sanottuna; nuoret urasuuntautuneet vanhemmat kokevat työnsä tärkeäksi ja vievät jälkikasvunsa pieninä hoitoon, jotta pääsevät pikemmin kiipeämään uraputkessa.  Heidän lapsensakin aikanaan kouluttautuvat pitkälle.  Joku asiantuntija sanoi hienosti, että nyt politikoidaan lasten tarpeilla, jotta äidit saataisiin töihin.

Nyt onkin sellainen asia, johon minulla on näkemystä ja, johon rohkenen ottaa kantaa.  Omat lapseni ovat kokeilleet kaikki päivähoitomuodot ja sivusta olen saanut seurata täydet kolme vuotta  lastenlasten kotihoitoa.

Esikoinen aloitti yksityisellä perhepäivähoitajalla puolivuotiaana, koska minun piti saada opiskeluni pikimmiten päätökseen ja joutua töihin tienaamaan.  Siitä alkoi esikoisen hoitoarki.  Kokemuksia kerättiin perhepäivähoidon lisäksi myös ryhmäperhepäivähoidosta ja pienestä päiväkodista. Keskimmäinen sai kasvaa kotona senaikaisen äitiysloman loppuun ja aloittaa perhepäivähoidon lapsiryhmässä suunnilleen kymmenkuisena.  Kuopuksen kohdalla tehtiin mukapehmeä lasku päivähoitoon.  Hän aloitti kahdella lyhyellä päivällä perhepäivähoidossa seitsenkuisena ja jatkoi kokopäiväisesti sitten kymmenkuisesta eteenpäin.  Kuopuksen täyttäessä kaksi ja keskimmäisen neljä, he siirtyivät päiväkotiin.

Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa lasteni hoitopaikoista ja arvostan suunnattomasti kohdallemme osuneiden hoitajien omistautumista tärkeälle työlleen.  Tämänhetkisellä ymmärrykselläni en kuitenkaan pitäisi niin kiirettä lapsen hoitoon viemisellä.  Arvostaisin kiireetöntä kotioloa.

Piltti täytti juuri kolme vuotta ja hän on saanut olla pienen ikänsä kotona.  Hän on oppinut vuorottelemaan pienessä, perheen kokoisessa ryhmässä.  Hän pitää tarkkaan huolta vaikkapa suihkuvuoroista; ”Nyt on äitin vuoro, sitten Piltin vuoro.”  Hän osaa jakaa.  Piirrellessämme hän jakaa auliisti värikyniään; ”Haluutko punaisen? Tossa sulle!”  Leikkikentällä toisten lasten kanssa hän toki on täysin ymmärtämätön vieraiden lasten ilkeillessä.  Kerran isommat eivät laskeneet Pilttiä liukumäkeen, mutta Piltti teki odotellessa muuta ja tuumi: ”Kohta on Piltin vuoro.”

Jos Piltti olisi harjoitellut suuressa päiväkotiryhmässä, hän ei ehkä luottaisi, että vuoro tulee kohta.  Hän saattaisi kiilata jonon eteen varmistaakseen paikkansa.  Hän ei ehkä jakaisi luottavaisesti tavaroitaan, koska hänellä saattaisi olla kokemus siitä, että joku ottaakin omaksi, eikä anna tarvittaessa takaisin.  Todennäköisesti hänellä olisi tietoa kiusaamisen lainalaisuuksista.  Joku olisi tönäissyt tahallaan kumoon ja toinen olisi napannut lapion rukkaskädestä hiekkalaatikolla.  Miten onnellista, että nämä opit ovat vasta tulossa.

Alle kolmivuotiaalla ei ole mitään kiirettä päivähoitoon.  Pidetään huoli siitä, että vanhemmilla säilyy kotihoidon mahdollisuus.