Kieli on siitä jännä asia, että se elää ja kehittyy kaiken aikaa. Nuoret puhuvat erilailla kuin vanhemmat - he käyttävät sanoja toisin, kenties kekseliäämmin ja taloudellisemmin. He vaikkapa lyhentävät sanaa tai nappaavat vieraskielisiä sanoja käyttöön suomen kielen lomaan. Ennen käytettiin esimerkiksi kamalan pitkää sanaa ”välttämättömästi”, nyt nuorekkaassa puhekielessä tavataan sanoa sen sijaan ”välttis”. Kehitystä sanastossa tapahtuu sitäkin kautta, että kehityksen tuomat uudet asiat tarvitsevat uusia nimityksiä. Ei kai meillä vielä kymmenen vuotta sitten ollut olemassakaan sanaa ”älypuhelin”, kun ei ollut sellaisia laitteitakaan.
Agricola laati aikoinaan suomen kielen kirjoitusasun ja keksi suomen kieleen monta tarvittavaa sanaa. Osalle on myöhemmin löydetty parempia korvikkeita, mutta monia hänen luomiaan sanoja on käytössä edelleen. Samanmoista kielen kehittämisen työtä saa tänä aikana tehdä yksi jos toinenkin.
Joskus sama sana tuntuu ei aikoina ja eri käyttäjien käyttämänä tarkoittavan eri asiaa. Minun nuoruudessani sana ”sinkku” tarkoitti singlelevyä. Siis sellaista äänilevyä, jossa oli vain yksi kappale puolellaan. Sittemmin - äänilevyjen hävittyä arjen esineistöstä - ”sinkku” alkoi tarkoittaa yksineläjää. ”Sinkku” onkin paljon neutraalimpi sana kuin aiemmat leimaavan kuuloiset ”vanhapiika” ja ”vanhapoika”. Viime viikolla kuulin ekaluokkalaisen puhuvan sinisestä väristä sanalla ”sinkku”. Sama lapsi muuten puhui punaisesta väristä sanalla ”punkku”. Minun mielestäni ”sinkulle” tuli jo liikaa merkityksiä. Sen lisäksi ”punkku” minun sanastossani on nestemäistä ja nautitaan jalallisesta lasista. Sekaannuksen välttämiseksi pyysinkin oppilasta käyttämään väreistä ihan oikeita sanoja ”sininen” ja ”punainen”.
Luultavasti samaan tahtiin kuin kieleen syntyy uusia sanoja, jää vanhoja tarpeettomaksi. Kuka enää käyttää sanaa ”kapiot”? Ei kai kukaan varusta kapioita naimisiin mennessään? Eiköhän se tapa ole loppunut jo 1980-luvulla. Kouluikäiset tuskin osaavat arvatakaan sanan merkitystä. Samoin on paljon vanhoihin työtapoihin liittyviä sanoja, joita nykylapset eivät tunnista. Väitän, että esimerkiksi ”naskali” ja ”sosemylly” ovat lapsille tuntemattomia yhtä lailla kuin ”parsiminen” ja ”harsiminen”.
Paljon on muutoksessa, mutta perussäännöt sentään ovat aika lailla pysyviä. Kirjoitin kesällä sähköpostia kielitoimistoon kysyäkseni kielitoimiston kantaa julkisuudessa yleistyneeseen virheeseen. Nythän tavan takaa kirjoitetaan ”kolme hakijaa jatkavat”, vaikka kielikorva sanoisi pitävän olla ”kolme hakijaa jatkaa”. Kielitoimistosta vastattiin, että kirjavasta käytännöstä huolimatta vanha sääntö on voimassa ”numeron kanssa käytetään verbin yksikkömuotoa”. Helpotti, kun ei vielä tarvitse laittaa vanhaa kielikorvaa remonttiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti