Minulla on semmoinen hassu tapa, että kaikkea pitää laskea. En usko, että kyse on sentään mitenkään pakkomielteisestä toiminnasta. Ehkä taustalla on pikemminkin suorittamisen tarve. Tarve saada asioista mitattavia suoritteita.
Jokainen varmasti laskee kahvinsuodattimeen mittaamansa kahvimitalliset, se kuuluu asiaan. Jokainen laskee askeleensa silloin, kun mittaa matkaa summittaisesti askelmitalla. Jokainen laskee myös kerroksia neuloessaan sukkaa, lapasta tai muuta sellaista, jota tehdään ohjeen mukaan ja tavoitteena on saada tehtyä kaksi samanlaista kappaletta.
Minä lasken halkoja, kun pinoan niitä sylyksittäin liiteriin. Kerään käsivarrelle joka kerta vaikkapa kaksitoista halkoa ja kiikutan liiteriin. En tokikaan laske, kuinka monta sylystä kannan, kumpahan joka sylyksessä yhtä monta halkoa. Kesällä pihakiveystä tehdessä kannoin kiviä latojalle. Joka kerralla toin neljä kiveä. Saatoin joutessani asetella kiviä jo neljän nippuihin, joita sitten kiikutin kohteeseen. En todellakaan tiedä, kuinka monta kiveä pihaan ladottiin tai montako kiveä kaiken kaikkiaan kannoin, mutta joka tapauksessa vein aina neljä. Enempää en olisi kerralla jaksanutkaan ja vähemmän takia ei minusta kannattanut kävellä.
Perjantaina keräsin satokauden viimeiset kesäkurpitsat. Kilomääristä ei ole tietoa, mutta kappalemäärä on tarkkaan selvillä. Kahdeksankymmentäkuusi (86) oli saalis. Aika paljon minusta. Luku on varma, sillä olen pitänyt asiasta tilastoa kalenterini sivuilla.
Tänään tein pikkuisen kivituhkahommaa. Kuskasin kivituhkaa kottikärryllä talon päätyyn ja tasoitin maastoon polkua, niin että jatkossa pääsen talon ympäri kottikärryn tai vaikkapa ruohonleikkurin kanssa. Jokaiseen kärrylliseen lapioin kaksitoista lapiollista kivituhkaa. Kärryllisiä kertyi päivän rupeamalla yhteensä kahdeksan. En pysty sanomaan, millainen kilo-, litra- tai kuutiomäärä hiekkaa siirtyi, mutta kärrylliset voin raportoida puoliskolle maailmalle. Suorite sekin.
Kun leivon tai laitan ruokaa, lasken siinäkin, Tiedän tiedottaa, montako pullaa taikka jauhelihapihviä tein, vaikkei sillä määrällä mitään väliä olekaan. Tässä ei minusta ole varsinaisesti kyse siitäkään, että ”laiska töitään lukee”. Ehkä kyse on siitä, että päivätyöni on kovin vaikeasti mitallistettavaa ja mitattavaa. Voin toki laskea oppitunteja tai tapaamiani oppilaita, mutta eivät ne työn määrää, tehoa taikka vaikuttavuutta mittaa. Luultavasti arjen asioiden laskeminen on siksi minulle palkitsevaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti