Aika laajasti tunnetaan ja tiedetään, että puoliskon matkatyö on kaiken aikaa ollut meidän perheemme arkea. Työ on vienyt puoliskoa ensin matkan päähän perheestä täällä koto-Suomessa ja heittänyt sitten ulkomaille - ensin itään Venäjän maan kohteisiin ja sitten vuorostaan vuosiksi länteen, Ruotsiin. Viime vuodet tuo levottoman veren syntymälahjaksi saanut puolisko on ajellut lenkkiä Suomesta Puolaan ja paluumatkassa vielä rinkiä ympäri Suomen. Kierrosten välissä kotona seisahtuessaan ja huilatessaan puolisko on ollut aikaansaava suunnittelija ja rakentaja - niin talossa kuin pihalla. Rapakiven torpassa ja tontilla on monta paikkaa puoliskon kätten jäljiltä.
Jos jossain Rapakiven systeemissä on pulmaa taikka suoranaista vikaa, eikä pulmasta selvitä vähin vaivoin ja paikalla olevin voimin, otetaan aina ensimmäiseksi yhteyttä puoliskoon. Ihan sama, onko hän sitten Puolan Suwalkissa taikka Suomen Sallassa. Kerron tässä ihan vain pari tuoreinta esimerkkiä:
Viikko sitten sunnuntai-iltana ihmettelimme esikoisen kanssa kummallista häiriötä vesisysteemissä. Vettä tuli keittiön hanasta, wc:n hanasta, samoin kuin kodinhoitohuoneen hanasta ja vieläpä pesuhuoneen käsienpesualtaan hanasta, mutta ei tippaa enempää suihkuhanasta. Kovasti meitä kummastutti, miten systeemi blokkasi vain yhden sisähanan toimintojen ulkopuolelle. Suihkuun teki jo mieli, mutta hanasta ei kerta kaikkiaan vain tullut vettä.
Soitimme siis Puolaan. Puolisko kuunteli murheen, teki muutaman tarkentavan kysymyksen ja antoi toimintaohjeet. Hänen mukaansa vika voi olla vain ja ainoastaan kaksitoimisessa hanassa, jota harvoin käytämme muutoin kuin suihkuhanana. ”Jospa nappula, josta hanan voi vaihtaa valuttamaan alas, on jumissa. Koetapa vaihtaa vaihtajaa nopeasti ylös alas.” Toimin ohjeen mukaan ja kas - hanahan suostui taas yhteistyöhön. Vettä saatiin suihkustakin! Etäohjeella saatiin suihkuhana kuntoon, ihan ilman putkimiehen vaivaamista.
Kesällä oli sovittu, että puolisko vastaa erilaisten vesisysteemien sulkemisesta ennen pakkasten tuloa. Niin kuin aina, pakkasten tulo yllätti sittenkin - paitsi autoilijat, myös allaspumppujen omistajat. Ja tietenkin silloin, kun puolisko oli reissun päällä ja poissa kotoa. Ensimmäisen pakkasyön tullessa en itsekään ollut vielä valoisan aikaan kotona, vaan syyslomareissulta palailemassa. Pohjois-Karjalasta kotiin ajellessa seurasin auton lämpömittarista lämpötilan laskua illansuussa hämärissä ja Loviisan lähestyessä. Meri ei enää tuntunutkaan turvaavan yölämpötilan pysymistä plussan puolella. Puolisko oli tavaranvientireissulla jossain Sallan ja Kemin välillä, joten työreissuun piti taas avun puutteessa tavoitella.
What’s appi tavoittikin. Ohjeet paluupostissa tulivat täsmällisesti: ”Avaa kaarisillan luukku, vedä narusta pumppu pois altaasta ja tyhjennä pumppu, ota se sisään. Irrota letkuliitosten t-kappaeet ja valuta vedet letkuista.” Lokakuisen illan pimeydessä ja taskulampun valossa tein työtä käskettyä. Kun narulla kuiville kiskottu uppopumppu ei meinannut irrota letkuista millään, jouduin ottamaan äänipuhelun Suomen Lappiin. Puolisko, joka on järjestyksen ihminen, neuvoi missä kohtaa verstaan hyllyllä on laatikollinen kuusiokoloavaimia, joita sopisi käydä kokeilemaan letkua kiinni pitävän klemmarin avaamiseen. Ensimmäisellä avaimella klemmarin ruuvi jo avautuikin ja pumppu saatiin pelastettua sisälle pakkasilta suojaan.
Olisihan näillekin pikkujutuille tullut hintaa, jos olisi pitänyt putkimies tilata. Alkuun olisi mennyt ammattimiehelläkin aikaa vian arvailuun ja pumpun paikan etsintään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti