Keväisenä vappuviikonloppuna sattui kaksi sellaista kohtaamista, joiden jälkeen jäin varsin vakaviin mietteisiin.
Eräs kauppareissulla kohtaamani tuttava kertoi vanhemmastaan, joka oli vielä hyvissä voimissa ollessaan laatinut perinpohjaiset kirjaukset asioidensa hoitamisesta. Kirjauksia oli tehty paitsi virallisesti, myös epävirallisesti. Hoksasin keskustelumme kuluessa, että meidän puoliskon kanssa tekemämme keskinäinen testamentti on vain alkusoittoa. Niin raskaalta kuin tuonkin laatiminen silloin tuntui, se on sittenkin vain alku. Millään en olisi halunnut tuoda edes mielen viereen sitä ajatusta, ettemme ole ikuisia. Ymmärrän nyt, että vielä monen monesta asiasta täytyy jälkipolville kirjoittaa. Emmehän mitenkään voi aavistaa, miten terveysasiat kohdallamme etenevät ja hyvä olisi, että voisi joka tilanteessa asioihinsa vaikuttaa. Elämme sellaisia aikoja, että ennakkokirjaukset ovat tavallisia ja jopa suotavia.
Toinen kohtaaminen tapahtui puoliskon työreissulla, jolle olin pakkautunut repsikan paikalle mukaan kyydinottajaksi. Kävimme vallan vieraassa kaupungissa asti. Sieltä oli emäntäihminen soitellut puoliskolle ja pyytänyt tulemaan selvittämään hänen pois nukkuneen puolisonsa keskenjääneisiin projekteihin liittyviä tavarakasoja. ”Enhän minä tiedä, mitä mieheni näilläkin tavaroilla aikoi. En edes tunnista, minkä laitteen osia nämä ovat.” Puolisko tunnisteli osia ja hinnoitteli niitä. Minulle tuli ahdistus ja pelko. Kun en vain itse tarvitsisi olla tuossa tilanteessa – kyselemässä tutuilta tietoja puoliskon keskenjääneistä projekteista.
Kotiin tultua kerroin puoliskolle ”etiäisestäni” ja pidin paatoksellisen puhuttelun itsensä hoitamisen tärkeydestä. Se ei ollut helppo puhe, eikä kepeää kuunneltavaa. Siitä ei voinut jatkaa suunnittelemalla hoitotahtoa tai edunvalvontavaltuutusta.
Meille tunteiden vuoristorata on Linnanmäen vuoristorataa tutumpaa kyytiä – karjalaisia kun olemme. Pian heitimme jo hurtille huumorilinjalle ja ryhdyimme miettimään, mitä välttämättömiä muistutuksia haluaisimme nuorisolle jättää, niin että tuntisimme tulevamme kohdelluiksi hyvin ja arvokkaasti. Kylläpä vain mummon listalla olisivat aika tärkeinä seuraavat: A. Menumaattieväisiin en suostu. Ennemmin syön viikon samaa soppaa. Mummon helppoa kolmen aineksen soppaa osaa minulle tehdä kuka vain. Porkkanaa, purjoa ja lohta – niin ja ripaus lipstikkaa mausteeksi. Lohen voi vuoroviikoin ja vaihtelun vuoksi korvata naudanlihalla taikka siskonmakkaroilla. B. Perjantai-iltana pitää olla kylmäsavulohta ja edes pikkuisen punaviiniä. C. Illalla nautin liekkien katselusta. Jos ei ole takkatulta, niin kynttilä pitää ainakin olla. D. Värien sointuminen on tärkeää. Tämä koskee yhtä lailla tyynyn ja torkkupeiton värin sopusointua kuin puseron ja sukkien värin sävytystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti