Pirpanan jutut

Ensimmäisen lapsenlapsen juttuja tuli aikoinaan seurattua tosi tarkasti. Ensimmäiset sanat kuulosteltiin ja kirjattiin muistiin sanan sanomisen ajankohta. Toisen lapsenlapsen ensi sanoja ei ole enää samalla lailla hätäilty ja hoppuiltu, vaan jopa mummolla on ollut ymmärrys siitä, että ”sitten aikanaan…”

Pirpana on perustyytyväinen lapsi. Hänellä on lähtökohtaisesti aina asiat hyvin. Luultavasti hän on lapsi, joka muistelee isompana, että lapsena paistoi aina aurinko ja oli koko ajan kivaa tekemistä. Pirpana ymmärtää kyllä aivan kaiken ja touhuilee ihailemansa isosiskon jäljessä kaikenlaista. Pirpana on myös napakka viittoja. Pieni pullea etusomi osoittaa hyvin terävästi ja napakasti siihen suuntaan, mistä jotain toivotaan. Näpäkkä näpäytys piparilautasen suuntaan viestii kyllä selkeästi sen, että maistuisi se prinsessakeksi pienellekin. Pari nykäisyä keittiöpyyhkeen kulmasta kertoo käsienpesutarpeesta ja syöttötuolin ajeluttaminen pöydän ääreen vinkkaa nälän yllättäneen.

Vaan nyt vuoden ja yhdeksän kuukauden iässä on Pirpana aloittanut puhelemisen. Tärkeä yleissana on ”Wau!” Sillä voi päivitellä pienempiä ja isompia ihmeitä. Jos on oikein iso ihme, niin ”waun” voi monistaa vaikka kolminkertaiseksi.

Olemme päätelleet, että Pirpanasta tulee isona putkiasentaja. Niin innokkaasti hän tutki ukin kanssa sadettimia ja niiden osia eräänä lauantaina. Pirpanalla oli selkeä tieto siitä, että muhveja ja letkukiristimiä piti asetella sadettimeen. Into hommalle oli kova ja puuhassa puutarhapöydän ääressä vierähti varmaan täysi tunti. Toinen tunti meni sadettimen toimintaa ihmetellessä.  Vielä sisällä piti seistä ruokahuoneen ikkunassa tuolilla ja käsillä viittoen esitellä pyörivää ja suihkivaa sadetinta kaikille. Ukki onkin jo päättänyt, että Pirpana saa ensi jouluna joululahjaksi paketillisen keskenään yhteensopivia putkiosia eikä mitään lällyjä Duplo-palikoita.

Muitakin ilmiöitä Pirpana on tutkinut ja havainnoinut. Aivan sadettimen väärti oli Lapinjärven Mehiläisleikkiksen kulmalle ilmestynyt ”ilmapalloihminen”, joka hötkyilee kompressorin painaessa ilmaa sisälle. Ukki ja Pirpana olisivat voineet tuijotella sitä loputtomiin. Lopulta piti ajaa auto aivan viereen, jotta päästiin paikalta pois.

On Pirpanan kuultu jo sanovan muutakin kuin ”Wau”, mutta hiukkasen sitä juttua saa houkutella ja esittää ymmärtämätöntä houkutellakseen tomeraa viittojaa käyttämään sanoja. Pirpana tuuppi juomalasiaan kannua kohti. ”Ottaako Pirpana vettä”, kysyi ukki. Ja johan sieltä kuultiin: ”Vettä!”

Pirpana etenee puheen treenailussa alkuun päästyään ihan vauhdilla. Kun hiekkalaatikkoon oli saatu hiekkaa, tarvitsi Pirpana jo kahta sanaa: ”Wau, hiekkaa!” Kolmekin sanaa perätysten on kuultu. Se tapahtui silloin, kun Pirpanan parhaan kaverin auto pärähti pihaan viikko sitten: ”Wau, kukki auto!” Ukin autohan se oli.