Rohkenen heittäytyä vallan
filosofiseen pohdintaan, kun kuitenkin jo kuudetta vuotta saan opettaa uskontoa
– vaikka nyt vain tunnin viikossa. Tämän ajan ei-niin-tunnustuksellinen
uskonnonopetus sisältää jo alakoulussa
paljon eettisiä ja filosofisia pohdintoja. Tänäänkin pohdittiin etiikka-sanaa,
moraali-käsitettä ja meidän suomalaisten arvoja. Laitoimme 15 kiellettynä tai
pahana pidettyä asiaa ”pahemmuusjärjestykseen” ja ymmärsimme pian, että meidän
moraalisen ajattelumme mukaan nuo kaikki asiat kärpäsen tappamisesta ja
karkkipaperin luontoon heittämisestä kännykän varastamiseen ja koiran
tappamiseen ovat kiellettyjä asioita. Oivalsimme, että eettiset arvomme
määrittävät ihmiseen ja lemmikkieläimeen kohdistuvan pahanteon pahemmaksi kuin
vaikkapa roskan heittämisen tai kärpäsen tappamisen. Opimme, että meille
suomalaisille yhteistä on se, että arvostamme tasavertaisuutta. Meidän
mielestämme on tärkeää, että kaikki saavat käydä samanlaista peruskoulua ja
että kaikkia kohdellaan yhtäläisesti.
Jäin pohtimaan sanaa ”mieli”. Onko
se jotakuinkin sama asia kuin ”sielu”, vai mitä sanalla tarkoitetaan? Toki
tiedän, mitä on ”mielipaha”, ”mielihyvä”, ”mieliala” ja ”mielipide”. Ymmärrän
senkin, ”mitä minulla on mielessä” – lähinnä siis muistissa tai ajatuksissa.
Minulla on myös jonkin verran
”mielikuvitusta”. Mutta se ”mieli”...
Wikipedia viisastutti sen verran,
että kertoi kyseen olevan yksilön sisäisestä henkisestä olemuksesta. Teologien
mukaan mieli tosiaan usein miten samaistuu sieluun. Filosofien mielestä järki
ja muisti muodostavat mielen. Arkikäytössä mieli lähteeni mukaan tarkoittaa
lähinnä ajattelua, ihmisen oman pään sisäistä keskustelua.
Pohdiskelin tuossa, että vähällä se
on ihmisen mieli pahoitettu ja yhtä lailla hyvitettykin. Ajattelematon lausunto
vaikkapa kesän kartuttamista kiloista pahoittaa mielen varmasti. Vaan entäs,
kun et vielä sittenkään tarvitse hankkia vaatteita ”isojen tyttöjen” osastolta?
Saako siitä taas mielensä hyväksi? Euroopassa on edelleen tapana, että
nuoremmat matkustajat tarjoavat istumapaikkaa vanhemmille naishenkilöille.
Minulle ei tarjottu. Mutta en minä siitä loukkaantunut, vaan päinvastoin
käänsin asian mielessäni positiiviseksi; ilahduin ja ajattelin, että ehkä en
vielä aivan mummolta näytäkään.
Mutta sitä en kyllä ymmärrä, miksi
helposta ja kauniskäytöksisestä lapsesta sanotaan, että hän ”on kuin ihmisen
mieli”. Ei minun mieleni ainakaan ole yhtä samaa, helppoa ja tasaista.
Mieluummin minä kuvaisin sitä keikkuvaa ja kiipeilevää, jopa kiukuttelevaa
lasta ilmaisulla ”ihmisen mieli”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti