perjantai 24. elokuuta 2018

Mieli mietityttää

Rohkenen heittäytyä vallan filosofiseen pohdintaan, kun kuitenkin jo kuudetta vuotta saan opettaa uskontoa – vaikka nyt vain tunnin viikossa. Tämän ajan ei-niin-tunnustuksellinen uskonnonopetus sisältää  jo alakoulussa paljon eettisiä ja filosofisia pohdintoja. Tänäänkin pohdittiin etiikka-sanaa, moraali-käsitettä ja meidän suomalaisten arvoja. Laitoimme 15 kiellettynä tai pahana pidettyä asiaa ”pahemmuusjärjestykseen” ja ymmärsimme pian, että meidän moraalisen ajattelumme mukaan nuo kaikki asiat kärpäsen tappamisesta ja karkkipaperin luontoon heittämisestä kännykän varastamiseen ja koiran tappamiseen ovat kiellettyjä asioita. Oivalsimme, että eettiset arvomme määrittävät ihmiseen ja lemmikkieläimeen kohdistuvan pahanteon pahemmaksi kuin vaikkapa roskan heittämisen tai kärpäsen tappamisen. Opimme, että meille suomalaisille yhteistä on se, että arvostamme tasavertaisuutta. Meidän mielestämme on tärkeää, että kaikki saavat käydä samanlaista peruskoulua ja että kaikkia kohdellaan yhtäläisesti.


Jäin pohtimaan sanaa ”mieli”. Onko se jotakuinkin sama asia kuin ”sielu”, vai mitä sanalla tarkoitetaan? Toki tiedän, mitä on ”mielipaha”, ”mielihyvä”, ”mieliala” ja ”mielipide”. Ymmärrän senkin, ”mitä minulla on mielessä” – lähinnä siis muistissa tai ajatuksissa. Minulla on myös jonkin verran  ”mielikuvitusta”. Mutta se ”mieli”...


Wikipedia viisastutti sen verran, että kertoi kyseen olevan yksilön sisäisestä henkisestä olemuksesta. Teologien mukaan mieli tosiaan usein miten samaistuu sieluun. Filosofien mielestä järki ja muisti muodostavat mielen. Arkikäytössä mieli lähteeni mukaan tarkoittaa lähinnä ajattelua, ihmisen oman pään sisäistä keskustelua.


Pohdiskelin tuossa, että vähällä se on ihmisen mieli pahoitettu ja yhtä lailla hyvitettykin. Ajattelematon lausunto vaikkapa kesän kartuttamista kiloista pahoittaa mielen varmasti. Vaan entäs, kun et vielä sittenkään tarvitse hankkia vaatteita ”isojen tyttöjen” osastolta? Saako siitä taas mielensä hyväksi? Euroopassa on edelleen tapana, että nuoremmat matkustajat tarjoavat istumapaikkaa vanhemmille naishenkilöille. Minulle ei tarjottu. Mutta en minä siitä loukkaantunut, vaan päinvastoin käänsin asian mielessäni positiiviseksi; ilahduin ja ajattelin, että ehkä en vielä aivan mummolta näytäkään.


Mutta sitä en kyllä ymmärrä, miksi helposta ja kauniskäytöksisestä lapsesta sanotaan, että hän ”on kuin ihmisen mieli”. Ei minun mieleni ainakaan ole yhtä samaa, helppoa ja tasaista. Mieluummin minä kuvaisin sitä keikkuvaa ja kiipeilevää, jopa kiukuttelevaa lasta ilmaisulla ”ihmisen mieli”.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti