Mielen päällä

Ilmeisesti on niin, että ”mielen päälle” kertyy ihan tiedostamatta monenlaista painolastia. Lomalla mieli sitten purkaa tuota kuormitusta erilaisin keinoin. Uskon, että ilmiö ”työperäiset unet” on tuttu jokaiselle ammattiin katsomatta.

Tänä kesänä näin ensimmäisen työperäisen uneni vasta kesän hiivittyä heinäkuun puolelle. Unessa oppilaani – sivun mennen sanoen kuusi eri-ikäistä lasta – olivat jostain syystä karanneet pois luokastani. Avasin oven ja karjaisin avoimen oppimistorin puolelle kehotuksen saapua luokkaan saman tien. Ryyditin huutoani vielä uhkauksella jälki-istunnosta. Hui!!!

Hassua, miten jo unessa ehdin hätääntyä ja hikistyä ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin se huutaminen. Eikö minulla nyt muka ollut mitään muuta keinoa? Nythän menetin kasvoni paitsi omien oppilaideni silmissä, myös niiden toisen opettajan valvonnassa olevien oppilaiden silmissä ja vielä sen naamansa peruslukemille lukinneen ja tiukasti silmänsä paperissa tai tietokoneen ruudulla pitäneen opettajatoverin silmissä! Voi ei, eikö minulla pitäisi olla enemmän pitkää pinnaa ja ymmärtämystä!? Ihan jo ammatin takia… Toinen unessa huolettanut pointti oli se uhkaus jälki-istunnosta. Eihän tämän päivän koulussa oikein mistään niin rajusti rangaista. Unessakin ymmärsin, ettei luokasta poistuminen missään nimessä ollut sen mittakaavan kolttonen, josta niin järein toimin rangaistaisiin. Tajusin, että ylimitoitetusta rangaistuksesta on jotenkin – mieluummin vielä tyylikkäästi -  päästävä peruuttamaan pois.

Herättyäni hoksasin, että uneen oli jännästi tiivistynyt yksi todellinenkin mieleni pohjukoille hiipinyt pelko. Nimittäin uuteen valmistuvaan hirsikouluun tuleva oppimistori. Vaikka olen käynyt katsomassa sellaisen oppimisen torin toimintaa naapurikaupungin uudessa koulussa ja nähnyt tilan toimivuuden, mielessäni selvästikin väijyy jonkinmoinen torikauhu. Kauhu ei liity torin avoimuuteen tai sen poikki kulkemiseen, vaan äänimaailmaan.  Kuulonalenema vasemmassa korvassa tekee sen, että hälyssä on todella vaikea kuulla. Kun kuuleminen on vaikeaa, tulee hätääntynyt ja stressaantunut olo. Ja hälyisissä toriolosuhteissa on kovin vaikea hahmottaa, kuka minulle puhuu.

Unessakin osasin lievittää ja vesittää antamani rangaistuksen. Lapsethan kuitenkin tulivat ensimmäisellä käskyllä takaisin, toimivat sitten reippaasti - ja pääsivät normi-aikaan kotiin. Herättyäni saatoin huokaista helpotuksesta; en ollut huutanut kenellekään, enkä uhkaillut liioitelluilla rangaistuksilla. Mieltäni huojensi myös tieto tulevan oppimistorimme ääntä syövistä hirsiseinistä. Hieman hykerrytti huomioni siitä, että unessakin tulin torille ovesta. Voisi varmaan sanoa, etten unissanikaan kuvittele työskenteleväni torilla.