Sateenkaaren alla

”Koti on koirankopin katolla” mainosti Ressu- sarjakuvakirja joskus. Ajattelin, että kirjan nimessä piili suuri viisaus. Koti voi olla vaikka koirankopin katolla, kunhan se on asujalleen mieluinen. Kymmenen kertaa muuttaneena olen minäkin oppinut, että kodin voi perustaa minne vain, kunhan ne omat kodin ja kotoisan  tunnelman luojat ovat mukana. Minulle kodin esineistä tärkeäksi on muodostunut loppupeleissä vain yksi huonekalu – ensimmäiseen kotiin puusepällä teetetty kaunis mäntyinen ”emännänkaappi”. Sen olen asettanut kunniapaikalle jokaisessa kodissani. Varsinaisen kodin luovat kuitenkin rakkaat perheenjäseneni. Kunhan koti on heidän luonaan, olen voinut olla aivan onnellinen kodin koosta ja sijainnista riippumatta.

Tyttövuosiltani muistan suloiset Sarah Kay -kortit, joiden kuvissa esiintyivät Pieni talo preerialla -tyyppisiin aurinkohattuihin,  rimpsumekkoihin ja mamelukeihin sonnustautuneet lapsihahmot. Kortit jakoivat söpöjä muistolauseita tähän tapaan: ”rakkautta on… että joku huolehtii”, ”rakkaus on rikkautta”, ”rakkaus on läheisyyttä”, ”hellyys luo turvallisuutta”,  ”yhdessä on turvallista”, ”miten toinen ihminen voikaan merkitä paljon”, ”kaikki tarvitsevat toisiaan”…  Kortit teksteineen ja kuvineen tekivät oman aikansa asennemuokkausta. Ne puhuivat ystävyydestä ja rakkaudesta. Korttitekstit muistuttivat, miten rakkaus on loppujen lopuksi pieniä - ja aika yksinkertaisiakin - asioita. Nuo pienet asiat ovat kuitenkin tärkeitä ja sitä kautta kovin merkityksellisiä onnellisuuden lähteinä.

Yhdessäkään kortissa ei sanottu, että avioliitto on vain miehen ja naisen liitto. Muistutettiin ystävyyden ja rakkauden pienistä teoista; huolehtimisesta, läheisyydestä, turvallisesta olosta, toisen ihmisen merkityksestä. Toisinaan korttikuvissa käveli käsikkäin kaksi tyttöä, toisinaan tyttö ja poika. Eikö olekin aika hassua, että lapsena kaksi tyttöä tai kaksi poikaa voivat mainiosti kävellä käsikkäin ja aikuisena se yhtäkkiä ei olisikaan sallittua? Miten se noin voisi olla!?

Jokainen kuulija tulkitsee laulutekstejä omista lähtökohdistaan käsin. Entä jos jättää tulkinnan tekemättä? ”Täällä Pohjantähden alla korkeimmalla kukkulalla. Katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan”, laulaa Petri Laaksonen, eikä rajaa unennäkijää eikä unelmoinnin kohdetta. Samassa laulussa lauletaan myös ”Täällä Pohjantähden alla hiipii sieluun asti halla. Ja tunteet tappamalla, rikki repii sydämen.” Miten kamala kohtalo tunteiden tukahduttamisesta! Miksi joidenkin tunteet pitäisi tukahduttaa ja tappaa ja joidenkin toisten tunteet olisivat sallitumpia ja soveliaampia?

Saman Pohjantähden taikka sateenkaaren alla meillä kaikilla täytyy olla mahdollisuus elää ja olla omina itsenämme.