Kesäkokemuksia mökkipaikkakunnaltani

Olen jo aiemmin kertonut, että kesäpaikkamme, Datša, sijaitsee nipin napin Pohjois-Karjalan puolella, Kesälahdella. Kesälahti on nykyisin osa Kiteen kaupunkia, mutta saa edelleen mainostaa itseään ”Kesälahden pitäjänä”. Kesälahden ja Kiteen taajamien välimatka on noin 35 km.

Kesälahti on kesäiseen aikaan elävä ja iloinen paikka. Oho - tuo oli kyllä vuosisadan vähättely! Kesälahti on energinen, elämäniloa pursuava, monien tapahtumien keskittymä; pitäjä, joka vastaa isosta osasta kotimaisen mansikan ja muikun tuotantoa. Alkutuotannon lisäksi Kesälahdella on teollisuutta. Siellä tuotetaan myös metsäkoneita ja muita puunkorjuussa tarvittavia koneita ulkomaille vietäväksi asti. Toisin kuin moni muu kuntaliitoksen kokenut pitäjä, Kesälahti on onnistunut säilyttämään varsin paljon palveluita. Taajamasta löytyvät paitsi pikkupaikkojen perinteiset vanhainkodit ja kirpparit, myös kaksi hyvin varusteltua ruokakauppaa, useita kahviloita, huonekaluliike, kukkakauppa ja hyvinvointikeskus. Niin kesäihmisten kuin talviasukkaiden iloksi.

Kesälahti herää aina kesän tullen talviunestaan virkistyneenä ja toimintavalmiina. Marjatilat haalivat työvoimaa, leirintäalueet toivottavat kesämatkalaiset tervetulleiksi, kalastajat saavat kalastaa muikkua ja muuta saalista sulan veden aikaan hieman helpommin kuin talvinuotalla, jokavuotisen Lohikuninkuuskisan ja muikkumarkkinoiden valmistelut käynnistyvät. Kaikki kuhahtaa käyntiin auringon alkaessa lämmittää. Iloiset ja sosiaaliset karjalaisihmiset ovat kesäihmisten – mökkiläisten, leirintäaluematkailijoiden ja marjatyöläisten - tullessa valmiina palvelemaan ja toimimaan.

Ja millaista palvelua täällä saa!? Paitsi hymyileväistä ja hyväntuulista, aulista ja avuliasta sekä vieraanvaraista, myös äärimmäisen rehellistä palvelua aivan kaikkialla. Tähän kohtaan on pakko kertoa esimerkki. Juhannusaaton aattona kävin ”kylällä” ja nostin rahaa pankkiautomaatista. Illan suussa, kun olisin tarvinnut pankkikorttiani seuraavan kerran, hoksasin hukanneeni koko kortin. Arvelin, että olen unohtanut kortin automaattiin ja mietin seuraavia peliliikkeitä; kortin sulkemista ja muuta. En sitten kuitenkaan kuolettanut korttia vaan siirsin nettipankissa vähät rahani jemmaan säästötilille. Juhannus meni leppoisasti, enkä tarvinnut pankkikorttia. Maanantain tullen menin käymään pankin konttorissa kysyäkseni, olisiko joku kenties tuonut korttini sinne sisälle, vaikka korttini aivan erimerkkisen pankin kortti onkin. Ja kas kuinka ollakaan, ”joku iäkkäämpi henkilö” oli korjannut kortin pankin pihalta ja tuonut konttorin tiskille. Todistin henkilöllisyyteni ja sain korttini takaisin. Olen aivan varma, että vaikka löytäjä olisi ollut ”joku nuorempi henkilö”, hän olisi toiminut aivan samoin. Pankin valtakunnallisesta puhelinkeskuksesta oli neuvottu ”joka tapauksessa kuolettamaan kortti”, sillä vaikka joku nyt olisi vienytkin kortin pankkiin, hän on nähnyt korttini numerot ja saattaisi käyttää tiliäni myöhemmin väärin. En toiminut saamani ohjeen mukaan. Ei kuulkaa, pohjoiskarjalainen mummo tai pappa eikä sen puoleen pohjoiskarjalaisnuorikaan niin toimi. Pankkikortin numeroiden kopiointi, identiteettivarkaus ja toisen nimissä netistä tilailu ei ole se ensimmäinen ajatus, vaan pulassa olevaa pyritään auttamaan pyyteettömästi.