Suunnitelma eläkepäivien varalle

Sain kaverilta linkin lehtiuutiseen, jossa kerrottiin 72-vuotiaan mummon puissakiipeilyharrastuksesta. Aivan varmasti linkin lähettäjä ajatteli, että Katri se on niin yllytyshullu, että innostuu tuostakin.

Jutussa kerrottiin, miten tämä muuramelainen mummo oli kiivennyt lempipuuhunsa laulamaan Keski-Suomen kotiseutulaulua kantavalla sopraanollaan. Joku ikävä ohikulkija oli kutsunut paikalle poliisit. Mummelin kiivetessä puusta alas poliisit kutsunut naisihminen oli vielä tivannut, onko mummo humalassa. No, ei ollut ja poliisitkin tulkitsevan hälytyksen ylilyönniksi ja lähtivät pois paikalta.

Vitsi, että minua ilahdutti tuo juttu! Minusta tuli sillä samalla istumalla Oili Forsmanin fani ja Oili-mummosta minun idolini. Juuri tuommoinen tervehenkinen anarkia on aina niin tervetullutta! Ei kaiken tarvitse olla vakavaa, totista ja ryppyotsaista. Jos 72-vuotias on harrastanut puissa kiipeilyä 11-vuotiaasta alkaen, niin mikä joku satunnainen ohikulkija on sille naamaansa nyrpistelemään ja poliiseja tilailemaan!? Siitäkin olen Oili-mummon kanssa samaa mieltä, että mitä ihmettä sitä maksamaan rahaa päästäkseen kiipeilemään keinotekoisissa paikoissa, kuten kiipeilyhallien seinillä, kun kerran voi kiipeillä lähiluonnossa raittiissa ulkoilmassa.

Jep jep – linkin lähettäjä oli aivan oikeassa – minähän innostuin aivan heti ja täysillä! Laitan tavoitteekseni, että minäkin kiipeän vielä 72-vuotiaana lempipuuhuni laulamaan. Silläkin uhalla, että joku tilaa poliisit tarkistamaan mummon laulu- ja kiipeilykuntoa.  Kiipeilytreenit aloitan oitis  huomenissa. Kiipeän nyt ensialkuun vain puuliiterin räystään reunalle maalaamaan. Ehkä matkin siellä Rapakiven käkeä ja kukun repeatillä. Tai sitten laulan jotain, mutta vain kepeitä lastenlauluja ja himmailen vielä äänivarojani.

Laskin, että minulla on reilut 16 vuotta aikaa treenata ennen kuin olen Muuramen Oili-mummon ijissä. Kyllä kai siinä ajassa oppii uuden lajin, vaikkei olekaan harrastuneisuutta lapsuudesta saakka!? Uskon, että jo eläkeikään mennessä ehdin löytää mielipuuni ja opetella ulkoa Uusmaalaisten laulun. Karjalaisten laulun toki osaan, samoin kuin Karjalan kunnailla hittibiisin. Joudun kyllä näissä kaikissa hakemaan alttoäänelleni sopivaa sovitusta tai ainakin transponoimaan nuotit alemmalle äänialalle passeliksi.

Oili-mummo kertoi jutussa, että putoamisia ei tapahdu, kun molempien jalkojen ja molempien käsien alla on oksa. Ja jos jonkin alla oksa katkeaakin, vielä on kolme vakaata oksaa tukena. Oili Forsmanin lempipuu näytti olevan suuri tuuhea kuusi. Minua kuusen pihkaisuus häiritsee ja pihkan vaatteista ja iholta pesemisen vaikeus inhottaa. Tuumin, että alankin mieluummin tutkailla mäntyjä ja koivuja kiipeilytarkoituksissa. Toki ymmärrän, että ainakaan alkuun ei varmasti kannata kiipeillä ihan tässä Rapakiven lähipuissa, sillä puiden juurella olevat kivenlohkareet ovat ikävä putoamisalusta. Ennakoin näet, että alkuun saattaa putoamisiakin tulla. Datšalla on koivuja ja mäntyjä ja niiden alla useinmiten pehmeää metsämaata ilman kiviä, ihan rannalla on pehmeää hetteikköäkin. Männyissä ja koivuissa on vaan sellainen ikävä puoli, että niissä tuppaavat vanhemmiten olemaan alimmat oksat kovin ylhäällä ja alkuunpääsy on siksi hankalaa. Ehkä sittenkin aloitan tammista ja vaahteroista.