tiistai 30. kesäkuuta 2020

Avara luonto -live



Mökkirannassa seuraamme luonnon eläinten touhuja kuin telkkarin Avara luontoa livenä katsoisimme. Istumme saunan eteen rakennetulla terassilla ja seuraamme pienen erämaalammen elämää, siinä on kesäiltana ihan tarpeeksi viihdettä ja toimintaa.

Lokit ovat olleet ohjelmassamme pääosissa. Ymmärrämme, että lokki on paikkauskollinen pesijä. Meidän laiturin päässä vaikuttaa olevan mitä parhain pesäpaikka, sillä siinä on täsmälleen samalla paikalla ollut lokinpesä molempina keväinä, jolloin olemme olleet pikkuruisella lammellamme havaintoja tekemässä. Tänä keväänä hautominen onnistui heikonpuoleisesti. Vain yksi poikanen kuoriutui ja pääsi uimaselle. Emo oli ensimmäisen poikasen valmiiksi saatuaan jo niin levoton, ettei oikein malttanut hautoa kahta muuta munaa, vaan jätti vanhimman poikasen muka pesää lämmittämään ja lenteli itse minkä missäkin ruoanhankintamatkoilla ja rimpsalla. Viikon ja kaksi päivää ensimmäisen poikasen kuoriutumisen jälkeen odotimme, kunnes totesimme, ettei tuosta näytä valmista tulevan. Juhannusaattona nostin pesän laiturin päästä hetteikköön ja pesin laiturin omaan käyttöömme.

Alkukesästä kävi joutsenpari yöpymässä tyynellä pikkulammella. Meille olisi mieluusti sopinut, että he olisivat asettuneet tähän meidän kanssa samalle lammelle ihan rauhassa pesimään. Hyvin olisi sopu sijaa antanut ja olisihan noita ylväitä lintuja ollut niin komea katsella ja seurailla. Lapsuudessanihan luulin joutsenta suorastaan taruolennoksi ja vain jonkinmoiseksi Suomen symboliksi, koska joutsenia ei näkynyt kuin kuvissa ja Yleisradion logossa. Tehdyt suojelutoimet ovat auttaneet ja joutsenet ovat yleistyneet, niin että nykyään niitä pääsee kyllä näkemään. Mutta tällä lammella ylintä päätäntävaltaa tuntuvat käyttävän lokit ja he häätivät itseään isommat pois.

Eräänä iltana meidän Avara luonto -livessämme oli osa Kaislikossa suhisee. Rannan kasvustoissa suihki ja suhahteli vesimyyrä. Rantaa oli muokattu ja vesimyyrän maanalaisen verkoston suuaukko oli peittynyt hiekalla. Myyrä joutui kaivamaan uutta uomaa kotiovelleen samalla kun sen tärkeä tehtävä vesikasvien juurien varastointi talvikellariin oli kiireisimmillään. Pakko myöntää, että rantapöheikössä juokseva ja pian jo lammessa sulavasti uiva vesimyyrä, ei ensi alkuun vaikuttanut kovin sympaattiselta olennolta. Ensimmäinen ajatus oli ”Iik - uiva rotta!”. Olin jo oitis toivottamassa eläjän Huitsulan Nevadaan. Googelointi toi lisätietoa tästä kosteikkojen kasvissyöjästä. Myyrä on, ei rotta. Eikä se liene tarraamassa varpaaseeni uintireissulla, koska elättää itsensä kasvinosilla.

Yhtenä iltana lampemme yllä kaarteli komea yksinäinen kanahaukka. Kanahaukan ruokalistalle olisi saattanut kelvata vaikkapa tuo tämän kesän ainokainen lokinpoikanen, vielä villava tipu. Vaan siinä samassa löytyi lammen omille lokeille apuvoimia läheisistä lokkiyhdyskunnista. Hirmuisen kirkunan ja joukkoylivoiman mahdilla hätyytettiin jälleen itseä isompi ja vahvempi lintu pois.

Avara luonto -liven hyönteisjaksossa olemme perehtyneet erityisesti paarmoihin. Nehän lentelevät ja ruokailevat aurinkoisella säällä ja haukkaavat rosoista pistopuukkoa muistuttavilla suuosillaan palan ihosta verta saadakseen. Ihon lämpö ja hienhaju ohjaavat paarmoja kohti kohdetta. Pakko myöntää, että ilman paarma-jaksoakin olisin pärjännyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti