sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Myssyfarmille

 



 

Tänä syksynä on kuultu kummia. Pöytyällä toimiva villalangasta pipoja neulottava yritys on päässyt maailman maineeseen eli Vogueen. Maatilan sivuelinkeinosta liikkeelle lähtenyt firma on laajentunut huimasti. Pipot neulotaan eläkeläismummojen kodeissa ja mummojen tahtiin. Jotta homma pidettäisiin yhtenäisenä, järjestetään farmilla silloin tällöin ”kokoontumisajot” eli ompeluseurat.

 

Myssyfarmin pipot neulotaan kotimaisen lampaan villasta. Farmi myy valmiiden pipojen lisäksi myös lankapaketteja pipoja ja muita neuletuotteita varten. Peräti 80 eläkeläismummoa on firman leivissä ja lisää on kuulemma jonossa odottamassa vuoroaan päästä kilkuttelemaan puikkoja.

 

Aika mainio konsepti! Käsin neulottu työ on ilman muuta arvokkaampi kuin teollinen koneneulottu tuote. Käsin neulottua on aiemmin saanut hankittua lähinnä vain myyjäisistä. Tässä on ollut selkeä tuotteistamisen paikka. Työvoima ei tarvitse tiloja, kun työ tapahtuu mummojen omissa kodeissa, omissa keinutuoleissa ja omalla ajalla. Jos työergonomia neulojamummon mielestä vaatii keinutuolin tai jalkopäästä nostettavan nojatuolin, sekin on neulojan oma asia. Siitäkään ei tarvitse välittää, soitteleeko mummo siinä samalla puhelua lapsenlapselleen vai katseleeko peräti vanhoja kotimaisia elokuvia tv:stään. Aivan sama, kunhan homma hoituu ja pipoja valmistuu!  Eläkeläismummo saa pientä jatketta eläkkeeseensä siitä samasta hyvän mielen työstä, jota hän tekisi luultavasti muutenkin. Nyt on varmistettu, että puhdetöille on ottajia, eikä kaikkea tarvitse neuloa jemmaan piironginlaatikkoon.

 

Aivan kaikkia mummoja tämä pipotehtailu ei tietysti sykähdytä, mutta minulle se kolahti. Kun levottomat kädet vaativat joka tapauksessa jotain puuhaa, voi siinä samalla olla myös tuottelias. Ennemmin minä kilkutan puikkoja omaksi ja muiden iloksi kuin puristelen stressipalloa, joka sekin toki saattaisi säästää kunsienpureskelulta Areenan dekkarisarjoja katsellessa.

 

Saatanpa ottaa selvää, miten tuonne ilmoittautumisjonoon pääsee. Joudan hyvinkin olemaan jonossa sen vajaan viisi vuotta, joka eläkepäiviin vielä on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti