torstai 21. huhtikuuta 2022

Lapsilauantain versio

 



 

Sellaisena lauantaina, jolloin mummo suoritti virkaehtosopimukseen kuuluvaa lauantaityöpäivää, päätti ukki järjestää lapsilauantaita korvaavan ”äijäretken”.

 

Pikkupojat (2v ja 3v) ovat henkeen ja vereen konemiehiä – onhan ukin pikkukaivuri tilattu jo seuraavien synttäreiden ohjelmanumeroksi. ”Kaivuri” ja ”aura” olivat pienimmän ensimmäisten sanojen joukossa. Ukki ajatteli räväyttää ja esitellä pojille omaansa isompia kaivinkoneita. Niitähän Loviisassa näkee, kun lähtee ajelulle asuntomessualueelle.

 

Niinpä haki ukki poikaset pakettiautoretkelle ja pakkasi pojat turvavöihin pakun etupenkille. Paitsi Kuningattarenrannan ruoppauskoneet ja putkistoille upotuskanavaa kaivavat kaivinkoneet ja maanvaihtotöiden kaivurit, näkivät poitsut lastauskuormureita, dumppereita ja rekkoja. Yleisön innostuneisuus kannusti ukkia ajelemaan edelleen. Valokuvista päätellen äijäretkellä oli koluttu kaikki konehallien takapihat, jotta oli löydetty veneitä, traktoreita ja jopa leikkuupuimuri. Voin vain kuvitella sen ihastuneen huudahtelun, mikä reissulla on LT:n hytissä kaikunut!

 

Eihän äijäretki olisi mikään ilman huoltsikkamunkkeja. Ukki muisti perehdyttää nuorempaa sukupolvea myös tähän puoleen. Munkit ja pillimehut oli käyty herkuttelemassa viimeisen päälle oikeaoppisesti huoltsikan baarissa.

 

Vaan eihän siinä vielä kaikki! Huoltsikalta poikasten kotia kohti ajaessa oli ukki – loppuhuipennukseksi – esitellyt pojille vielä poliisiauton. Poliisien tehotarkkailussa oli huomattu pakettiauton irrallaan repsottava takavalo ja muistutettu lampun korjaamisen tärkeydestä valvontamaksulla. Sillä aikaa, kun ukki kävi ottamassa muistutuksen vastaan poliisin maijassa, valvoi ystävällinen vanhempi konstaapeli pikkuäijien turvallisuutta pysäköidyssä pakettiautossa. Samaan rahaan olisi pikkupojillekin tarjottu mahdollisuutta tutustua maijan sisätiloihin, mutta ukki oli arvellut seikkailua olleen jo kylliksi.

 

Illansuun videopuhelussa poikaset raportoivat retkeään minulle. Kyselin, mitä reissulla oli nähty. Eivät olleet toinen toistaan suuremmat kaivinkoneet enää mikään juttu. Päällimmäisenä oli isommalla mielessä poliisiauto. Pienin vahvisti isomman kertomusta nyökytellen ja hokien ”pii-paa!”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti