Kauppakassit ovat olleet viimeisen reilun kahden vuoden ajan kovasti keskustelun keskiössä. Kontakteja väistellessä on monia asioita hoidettu kasseja ovelta ovelle kuljetellen.
Ravintolatoiminta siirtyi pari kevättä sitten ravintolasaleista paljolti toimituksiin. Ravintoloitsijat joutuivat elantoa turvatessaan keksimään uusia toimintamuotoja; lounastoimituksia, vappukasseja ja äitienpäivän kakkukasseja…
Kauppaostokset on samoin voinut tilata netin kautta kaupan noutopisteelle tai jopa kotiovelle. Kasseihin tai pahvilaatikoihin pakatut ostokset ovat helpottaneet myös kiireistä arkea -sen lisäksi, että ne ovat vähentäneet kohtaamisia.
Samalla mallilla on kuluneina vuosina toimittu muillakin elämän lohkoilla. Palstaostokset, jotka ennen olivat mukavia pieniä kohtaamisia ja tavaran toimittamista iloiselle, enemmän tarvitsevalle uusiokäyttäjälle, ovat nyt enimmäkseen kontaktivapaasti hoidettuja nurkilla hiippailemisia. Tavaran myyjä ilmoittaa paikan, josta hyödykkeen voi hakea ja hakija hakee sen omia aikojaan ketään näkemättä. Toki kiitokset voi laittaa perään viestillä, mutta hymyt jäävät vaihtamatta.
Meille on lastenlasten perheen kanssa muodostunut oma kassikulttuuri. Kun lapset ovat sairaana, pyrimme keräämään pienen paranemispakkauksen ja toimittamaan sen ovelle. Tyypillisesti pakkauksessa on mieliruokaa tai herkkuja. Sairaanahan ruoka ei aina maistu, mutta herkut saattavat hyvinkin hoitaa ainakin mielialaa ja silloin viinirypäleet ja mansikat tai jopa sipsit ja namit puoltavat paikkaansa.
Meillä on tämä maailmanlaajuisen lenssun aika oltu aivan terveenä. Minä, joka monena syksynä imuroin jonkun mykoplasman vaikkapa Budapestin junasta ja yskin sitten viikkokaupalla, olen ollut aivan terve. Kunnes sitten eräänä toukokuisena tiistaiaamuna heräsin variksenpoika kurkussa. Päivän mittaan alkoivat kylmät väreet juoksennella pitkin selkää ja illalla oli jo kuumetta ja yskä syvällä keuhkoissa. Vaakatasoon veti vallan väkisin. Seuraavana päivänä taudissa oli myös puolisko, vaikka olin koettanut pitää etäisyyttä ja muuttanut yöksi vierashuoneeseen.
Jo vain lastenlasten perhe katsoi tilaisuutensa tulleen ja toimitti ovellemme paranemiskassin. Kassissa oli marja-aroniamehua ja raparperimehua, lakkoja ja monivitamiiniporetabletteja. Siellä oli myös inkivääriä ja kurkumaa teen höysteeksi. Ja vielä valkosuklaata mummolle. Jos ei näillä parane, niin sitten ei millään tuumimme ja kääriydyimme viltteihin sohvalle katselemaan Sorjosta Netflixistä. Sillä sairaanahan ei tarvitse olla tehokas eikä suorittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti