Kummallinen päävärkki

 

 

Minulla se on kuulkaas semmoinen päävärkki, että siellä soi aina päivän ajan milloin mikäkin biisi. Tyypillisesti se, joka on aamulla ensimmäisten joukossa kuultu ja joka jollain lailla puhuttelee minua tai tuo muistoja mieleen.

 

Olen saanut taas tämän talven olla sivutoiminen ”uskonnon lehtori” ja opettaa uskontoa ekaluokkalaisille. Eräänä perjantaina oli tuntimme otsikkona ”Hyvää ja kaunista”. Kappaleessa puhuttiin kevätaikaan sopivasti heräävän luonnon ihmeistä. Jokainen sai tunnin mittaan kertoa tekemistään keväthavainnoista. Musiikiksi olin valinnut mielestäni teemaan sopivan kappaleen ”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa”. Tuo kappale oli monelle tuttu entuudestaan, joten pääsimme helposti sitä laulamaan. Minulle kappale oli merkityksellinen sitä kautta, että opettelin soittamaan sitä pianolla ammoin 1980-luvulla alkuopetuksen erikoistumisopinnoissa ja esikoista odottaessani. Oppiminen ei ollut helppoa ja toistoja tarvittiin paljon. Esikoisen synnyttyä tämä kappale oli se, johon koliikkivauvakin tyyntyi. Koko perjantain oli tämä kappale korvamatonani.

 

Samaisen viikon lauantaiaamuna soi autoradiossani Fredin eli Matti Siitosen kappale ”Katso luontoa ja huomaa”. Tuo kappale vei minut vielä kauemmas historiaan, suorastaan purkkakuvien aikakaudelle – 1970-luvulle. Ajatella, olisin aivan yhtä hyvin valita tämän kappaleen uskontotuntini taustamusiikiksi! Osasin kappaleen ulkoa ja lauloin biisiä autossani kilpaa Fredin kanssa. Hyvää ja kaunista huomaamaan ohjasivat rivit: ”Katso kukkaa, jonka terälehdet aamuun aukeaa. Katso maata, joka kimmeltävän kastepeitteen saa. Katso puuta, josta linnunlaulu helkkyvästi soi.” Kertosäe ”Katso luontoa ja huomaa, että Luojan luomaa parantaa ei voi” sopisi aivan hyvin vaikka kirkkokonsertissa esitettäväksi. Huikea biisi, jota kuuntelin koko lauantain.

 

Samaisena lauantaina muistutti naamakirja vuodentakaisesta päivityksestäni, jossa päivittelin maailman parasta ammattiani. Pääsenhän päivittäin ihmettelemään oppimisen ja oivaltamisen ihmettä. Niin ja opin toki itsekin! Tuon päivityksen mukaan oli lasten kanssa puhuttu ammateista. Yhden lapsen tulevaisuuden ammattihaave oli ”pilvenpiirtäjä”. Tällä elämän- ja opettamisen kokemuksella osasin jo olla torppaamatta lapsen urahaaveita. Tiedän jo, että ammattinimikkeetkin muuttuvat. Kuka tietää, vaikka parinkymmenen vuoden kuluttua tarvittaisiin pilvenpiirtäjiä!? Toivottavasti sittenkin saamme ihmetellä neljää vuodenaikaa, keväistä luontoa ja uuden kasvukauden ihmettä.