sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Kulttuurin tukemisesta

 

 


Vaaliväittelyiden tuoksinassa taisi yhdellä jos toisella tulla lausutuksi ajattelemattomia arvioita. Riikka Purran kulttuurikommentti herätti voimakkaita reaktioita korona-aikana kovia kokeneiden kulttuurialan toimijoiden keskuudessa ja kyllä se närästää ihan tavallista kulttuurin kuluttajaakin. Perustelen närästystäni ja närkästystäni muutamalla seikalla.

 

Riikka tuntui hyväksyvän kirjastot ja lastenkulttuurin, mutta kaikki muu vaikutti menevän ”luksuspalveluiden” koriin. Ei siis pelkästään ooppera, vaan vaikkapa kotimainen elokuva, maakuntateatterit ja kaikki kesäiset tapahtumat poliitikkojenkin suosimaa Pori Jazzia myöten. Näitä kaikkia valtio jotain kautta rahoittaa. Osa saa rahoituksensa vaikkapa Opetus- ja kulttuuriministeriön kanavoimista veikkausvoittovaroista, osa suoraan ministeriöiden kohdeavustuksina, osalle apu jyvitetään säätiöiden -  kuten Suomen elokuvasäätiön - kautta.

 

Mitä kulttuuri maksaisi, jollei sitä tuettaisi? 12 euron elokuvalippuun taitaa melkein jokaisella olla varaa silloin tällöin. Jos tukirahoitusta ei olisi, täytyisi koko elokuvatuotanto saada rahoitettua jälkikäteen lipputuloilla. Veikkaan, että ei onnistuisi. Riittäisikö edes 50€ lipun hinnaksi ja kuka leffaan silloin menisi?  Jos maakuntateatterit eivät saisi tukea, koko teatteritarjonta keskittyisi Helsinkiin. Maakunnissa jäätäisiin kokonaan vaille teatteritarjontaa, sillä vain harvat vaikkapa Pohjois-Karjalasta tai Pohjois-Pohjanmaalta ajelisivat Helsinkiin teatterin vuoksi. Maakuntateatterit tuntevat yleisönsä ja tarjoavat todella laadukasta teatteria vuodesta toiseen.

 

Olen aika varma, että nekin vuosittaiset tapahtumat, jotka nyt pyörivät omillaan, ovat tarvinneet tukea kunnes ovat vakiinnuttaneet paikkansa kulttuurikentässä. Tuskinpa edes Savonlinnan Oopperajuhlat, Porin Jazz taikka Sodankylän elokuvajuhlat olivat ensimmäisen kesän jälkeen niin vahvoilla, että jatko oli turvattu. Ja mitä olisi kesäinen Suomi ilman noita tapahtumia. Ne tunnetaan ulkomailla asti ja ne ovat monen turistin mielestä vahva vetovoimatekijä.

 

Näinkin on sanottu: ”Kunta ilman kulttuuria elää ikuista marraskuuta.” Sitä me emme halua! ”Kulttuuri on tulevaisuuden ihmisen kasvualusta.” Ja tulevaisuuteenhan me katsomme!

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti