tiistai 15. elokuuta 2023

Tosielämän Pikku Myyt, Eemelit ja Pepit

 

 



Minulla on siitä ihana työ, että olen saanut koko ikäni touhuta lasten kanssa, liki satujen maailmaa. Viime aikoina olen pohtinut muutamaa satuhahmoa. Heidän hahmonsa ovat niin hyvin rakennettuja, että ne ovat aivan ajattomia eivätkä vanhene lainkaan.

 

Tove Janssonin Pikku Myy on kipakka ja napakka pikkutyttö, joka lähtee mekon helmat heiluen, nuttura tutisten ja kengänkannat kopisten hoitamaan milloin mitäkin asiaa. Hän tunnistaa vääryydet ja epäkohdat, eikä suvaitse niitä. Päättäväisesti hän vaatii asioihin korjausta.

 

Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeli on poika, jolle sattuu ja tapahtuu koko ajan. Ei hän ole laisinkaan ilkeä, mutta toimii usein jo ennen kuin miettii seuraukset loppuun asti. Oikeasti Eemeli on hyväsydäminen. Hän haluaa näyttää pikkusiskolle Marjolahden ja hinaa siskon lipputangon nokkaan. Samanmoisia hyväntahdon eleitä hän tekee milloin Liina-piialle, milloin vanhemmilleen. Vanhemmat eivät aina ymmärrä taikka jaksa vilkasta esikoistaan, mutta onneksi Eemelillä on yksi, aina tueksi asettuva aikuinen - Aatu-renki. Hän vie Eemeliä uimaan ja ratsastamaan ja juttelee kuin vertaiselleen. Sillä kasvun tuella Eemeli jaksaa ja niinhän sitä sanotaan, että yksikin tukeva aikuinen riittää.

 

Astrid Lindgrenin Peppi puolestaan omaa mahtavan mielikuvituksen ja itseluottamuksen. Hän kertoo kavereilleen ja vaikkapa sosiaaliviranomaisille mitä uskomattomampia tarinoita vanhemmistaan ja yksin asumisestaan. Itseluottamuksen ja kekseliäisyyden avulla hän selviytyy niin lattianpesusta, ”kertomustaulusta” kuin hevosen nostamisestakin. Vaikka aikuiset ja lapsetkin katsovat Pepin touhuja huuli pyöreänä, Peppi saa jokaisen vakuutettua.

 

On mahdollista, että näille lapsille saattaisi tosielämässä löytyä jokin kirjainyhdistelmä, mutta jokainen heistä ansaitsee tulla nähdyksi oman vahvuutensa kautta. Pikku Myy on määrätietoinen ja aikaansaava, Eemeli hyväsydäminen ja yritteliäs, Peppi ratkaisukeskeinen ja pärjäävä.

 

Työssäni näen päivittäin muutaman Pikku Myyn, monta Eemeliä ja jokusen Pepin. Tiedän, että heitä ei tallota lattian rakoon eikä sivuuteta soppajonossa taikka työpaikan rekrytoinnissa. He ovat selviytyjiä, arjessa pärjääviä luottotoimijoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti