Jo vanhastaan suomalaiset ovat osanneet kunnioittaa korkeampiaan. Kunnioitukseen on aina sisältynyt ripaus pelkoa. Kunnioitusta on osoitettu vaikka niin, ettei turhaan lausuta nimeä. Metsäsuomalaisilla oli näin muodoin monta nimitystä Jumalalle ja vaikkapa karhulle. No, metsäsuomalaisilla jumalia oli aivan monikossa alkaen Ahdista ja Tapiosta, mutta vielä kristinuskoon siirryttäessä sanottiin mieluummin Taivaan isä taikka Luoja. Karhua arvostettiin ja pelättiin, sillä sitä pidettiin jättisuurena kertasaaliina – jos kohta kotieläimiä tappavana petonakin. Siksi Otso, Kontio ja Nalle olivat sopivan kunnioittavia nimityksiä.
Toisaalta sanonta ”rakkaalla lapsella on monta nimeä” pitää paikkansa sekin. Monilla vanhemmilla on omille lapsilleen vaikka kuinka monta lempinimeä. Osalla lempinimistä torutaan lempeästi, toisilla napakammin – joku nimi on se, jota lapsi ymmärtää viimeistäänkin totella. Suurin osa lempinimistä on tarkoitettu hemmotteluun ja hyvänä pitämiseen.
Meillä suomalaisilla kansana on aina ollut suuri pelonsekainen kunnioitus itäistä naapuria kohtaan. Sama se on ollut vaikkapa Baltian kansoilla. Lapsuudessani rautaesirippu oli sen verran julma, ettei meillä itärajalla asuvilla ollut mitään tietoa rajantakaisesta. Minulla on sellainen mielikuva, että olimme aina selkä idän suuntaan ja katse länteen. Hetki tässä harjoiteltiin muuta asemointia, mutta vuoden 2014 Krimin valtaus alkoi availla silmiä. Muistan virolaissyntyisen tuttavani sanoneen tuolloin: ”Olisivat vaan antaneet Ison Karhun vielä nukkua! Ei olisi pitänyt herättää Isoa Karhua.” Ajatus siis oli vielä silloin, että joku ärsytti ja pakko oli lähteä Krimin kimppuun. Kevään 2022 hyökkäyssodan käynnistäminen Ukrainassa avasi varmasti jokaisen silmät näkemään, missä suunnassa syyllinen on. Norsupyssyllä lähdettiin kärpäsjahtiin, eikä mittakaava ollut millään lailla perusteltavissa.
Nyt ollaan ainakin itärajalla taas siinä ajatuksessa, ettei itäisen naapurin nimeä sovi turhaan lausua. Se johtuu vähintäänkin pelonsekaisesta kunnioituksesta, jollei ihan rehellisestä pelosta. Niinpä, kun meille laitettiin mökkipihalle tolppaan tusinan verran tienviittoja osoittamaan tärkeitä paikkoja, en rohjennut kirjoittaa idän suuntaan mitään valtionimeä, vaan neutraalisti ”Ulukomua”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti