Minun pitäisi kaiken järjen mukaan olla suht koht kelvollinen remppaaja. Ainakin, mikäli remppaamisen taidot olisi opittavissa tv-ohjelmista. Viime vuosina olen neuloessani katsonut lukuisia remppa- ja rakennusohjelmia, jotka ovat sijoittuneet Ruotsiin, Kanadaan, Australiaan, Uuteen Seelantiin ja välistä jopa Suomeenkin. En silti lähde tekemään tarjousta remppaurakasta, sillä huomioni on saattanut kiinnittyä epäolennaisuuksiin, kuten siihen miten hupsusti Australiassa rakennetaan. Eihän kukaan Suomessa rakentaisi taloa korkeille metallijaloille, sisäpuoli sisustusta myöten valmiina ennen kuin kämpässä on kattoa taikka ulkovuorausta. Olen havainnoinut myös Grand designs -ohjelman käsittämättömiä jääräpäisyyden osoituksia, joissa halutaan tehdä betonitalo tai kivilinna tiettömän taipaleen taakse, eikä kyetä mukauttamaan suunnitelmaa, vaikka kaikki potkii vastaan; rahat ovat loppu ja rakentaja uupumuslomalla. Täytyykö aina olla niin ”great” ja ”grand”, ettei jaksa edes nauttia uudesta kodista? Eikö ”cosy” ja ”homely” ole enää mitään?
Meillä on perheenä rakennuskokemusta kolmen omakotitalon, useiden
piharakennusten ja yhden pikkuruisen hirsimökin verran. Jokainen projekti on
ollut ihan vain ihmisen kokoinen ja siltikin, paitsi rakas, myös raskas. Juuri
ennen valmistumista on saattanut tulla väsymys ja väsyneeseen kehoon on iskenyt
vuosisadan lentsu, joka on osunut pahimmoikseen muuttoviikonloppuun. Rahakin on
ollut tiukalla ainakin loppumetreillä ja hyvän tovin rakennuksen valmiiksi
saamisen jälkeen. Siitäkin huolimatta, ettei kertaakaan ole räjäytelty kalliota
uima-altaan taikka kellarin toivossa eikä edes rahdattu rakennustarvikkeita
proomulla saareen.
Suomalaisten onnellisuuden taustalla on kuulemma vähään
tyytyminen. Meillä ei perinteisesti ole tavoiteltu pilvilinnoja eikä kuuta
taivaalta, vaan on tyydytty ”ihan hyvään”. Silmiini osui tutkimus, jonka mukaan
nuorison pahoinvoinnin taustalla saattaa olla amerikkalaisen unelman
rantautuminen Pohjolaan. Nuoret laittavat riman itselleen kovin korkealle,
koska ovat kuulleet ympäristöstään mantraa: ”Maailma on teidän! Kaikki on
mahdollista, jos vain uskot itseesi ja työskentelet tavoitteittesi suuntaan.”
Rakkaat nuoret: ihan tavallinen hyvä riittää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti