maanantai 11. joulukuuta 2023

Kotimaisen kalan puolesta

 



 

”Nyt jaksaa tuas näläkästä huastattoo” saatettiin kotipuolessa tuumata, kun oltiin saatu vatsa täyteen hyvää ruokaa. Sanonta tuli mieleen, kun oltiin nostettu tavallinen maanantai arjen yläpuolelle valmistamalla Marttojen ohjeella madekeittoa.

 

Taannoin uutisoitiin, että syömästämme kalasta peräti 80% on tuontikalaa. Tänne laivataan lasteittain Norjan lohta, seitä, turskaa ja tonnikalaa. Sehän tuntuu aivan käsittämättömältä näin kun maata kiertää meri etelässä ja lännessä, ja Suomi tunnetaan tuhansien järvien maana. Järvissämme uiskentelee runsaasti ruokaa, sillä syömäkelvottomiksi mainittaneen ainoastaan ruutana. Tuossa 20% kotimaisessa osuudessakin on paljon kasvatettua kalaa, joten villikalan osuus jää tosi vaatimattomaksi. Vähän silakkaa ja muikkua, pikkuisen lohta ja jokunen made.

 

Kalastajien ammattikunta on ikääntynyt ja uusia tulokkaita ei aivan tungokseksi asti ole. Toisaalta ymmärrän kalastajien vähenemisen. Erilaiset pyyntirajoitukset rajoittavat toimeentulon hankkimista ja laillisen pyynnin todentaminen teettää kalastajalla työtä. Runsaat hylje- ja merimetsokannat kiusaavat kalastajia nekin. Säät ja suomalaiset talviolosuhteet rassaavat vesillä ja jäillä liikkujia. Harva nauttii talvikalastuksesta pakkasessa ja viimassa. Toisinaan kuljetusmatkakin voi olla haaste. Mihin silloin kalat saadaan kaupaksi, kun Ahti onkin oikein anteliaalla tuulella?  Saako kauppiaan kanssa tehtyä sopimuksen, kun saaliin kilomäärää ei voi lyodä lukkoon viikkoa etukäteen?

 

Joku kuitenkin onnistuu löytämään markkinaraon. Tv:ssä kerrottiin eräällä maatilalla muutetun tuotantosuuntaa siten, että navetasta oli tehty kalanjalostuslaitos. Hittituotteena oli särjen jalostus raakakalasta purkkiin. Mietin, että muutakin pitäisi osata tehdä kuin purkittaa.

 

Tämän ajan emäntä ei työpäivänsä jälkeen jaksa käydä perkaamaan kalaa alusta alkaen, mutta osaa käyttää valmiita annospaloja. Onhan niihin sei- ja lohipakastekuutioiden avulla opeteltu.

 

Meillä on mökkipaikkakunnalla ihana tuttavuus rakentaja-kalastaja, joka kahta vahvaa osaamistaan yhdistelemällä saa ympärivuotisen elannon. Häneltä saamme ostaa raakapakastettuja haukimurekepihvejä, valmiita ahvenfileitä vakuumissa ja madetta annospaloina keittotarpeiksi. Näistä laatii kiireinenkin emäntä kotimaista järvikalaruokaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti