Kinkun monet olomuodot

 

 

Ajatella, että keväällä joulupöydän kunkku on vielä söpö possu. Nykyisin toki enää kovin harvoin kenenkään ihmisruoan tähteitä popsiva kesäpossu, kuten maalla vielä minun pienenä ollessani. Tätä nykyä siat kasvavat asialle omistautuneissa lihotussikaloissa täsmällisesti ravittuina ja huolellisesti valvottuina.

 

Syksyn lopulla siat teurastetaan ja takajalka saa uudeksi nimekseen ”joulukinkku”. Useinmiten kastajaiset tapahtuvat suolavedessä, joten kaupan pakastealtaasta kotiin paistettavaksi kannettu tuhti lihapaketti on jo valmiiksi maustettukin. Meidän perheen makuun suolaa on vallan liikaa ja siksipä sulattelen kinkun isossa vesikattilassa, useaan kertaan vettä vaihtaen.

 

Kinkun paistossa on monta koulukuntaa. Joku vannoo ruiskuoren ja leivinuunin nimeen, joku on tottunut käyttämään paistopussia ja sähköuunia. Onpa niitäkin, jotka taitavat kinkun savustamisen eli palvaamisen niksit. Myös kinkun keittämisestä huhutaan.

 

Kun liha on konstilla taikka toisella saatu kypsäksi, alkaa armoton ralli aikaa vastaan. Kinkku on saatava hyödynnettyä jossakin tolkullisessa ajassa niin, ettei se ehdi pilaantua.

 

Sulanut kinkkurasva otetaan talteen. Se purkitetaan ja jäähdytetään sekä toimitetaan biodieselin tarpeiksi. Eihän kukaan enää niin tuhtia rasvaa itse syö, mutta on ihana olla mukana tekemässä ekotekoa, jossa rasva päätyy hyötykäyttöön.

 

Pääosa kinkusta tulee toki joulun aikaan syötyä leivän taikka karjalanpiirakoiden päällä. Mutta joka vuosi todetaan, että liika on sentään liikaa possunpakaraakin, kun joulun yltäkylläiseen pöytään pyrkivät myös karjalanpaisti ja lämminsavulohi.

 

Ensimmäiseen arkipäivään päästyä aloitetaan loppukinkun pilkkominen ja kuutioiminen. Vaikkapa nyt vain sen vuoksi, että saadaan vapautettua jääkaappiin tilaa. Ensin irrotetaan potka koiralle. Saa siihen jäädä vähän lihaakin kiinni, vaikka se eläimelle niin kovin tiukkasuolaista onkin. Siistit kauniit siivut siirretään yhteen muovirasiaan ja ne syödään vielä leivänpäällysleikkeleinä. Pienet murut kuutioidaan vieläkin pienemmiksi ja nimetään joko pizzatarpeiksi taikka hernekeiton ryydittäjiksi. Perinteisesti pizza syödään uutena vuotena ja hernekeitto loppiaisen jälkeen härkäviikoille päästyä.

 

Kinkusta on moneksi.