Eläintarina

Loviisan Sanomat on sikäli poikkeuksellinen lehti, että se kertoo usein myös eläintarinoita. Koiran tai kissan ihmeellisiä pelastumisia. Viimeisemmäksi lehti auttoi loukkaantuneen kissan kuvan jakamalla omaisia ehtimään mukaan kissarukan viimeisiin hetkiin. Lehden yleistä linjaa noudatellen kerron eläintarinan minäkin.

Iltapäivällä huomasin facebook-seinälläni kaverin ilmoituksen heidän koiransa karkaamisesta. Koira oli lähtenyt mökkimatkalta ukkosen säikäyttämänä livohkaan. Sivuutin uutisen, koska välimatkaa tapahtumapaikkaan oli sentään suunnilleen 15km.

                                                    

Illansuussa istuskelin kokouksessa ja sain sinne äänettömään kännykkääni toiselta kaverilta multimedia-viestin. Viestissä oli valokuva pienestä konttoripöydän jalkaan kiinnitetystä koirasta. Seuraava viesti kertoi, että kaveri oli löytänyt tämän pienen koiran työmaaltaan. Eläinrakkaana ihmisenä hän oli ottanut koiran talteen ja käynyt selvittämään omistajaa. Koska tämä kaveri ei ole paikkakuntalaisia, ei koiran omistajan selvittäminen ollutkaan ihan helppo nakki. Enhän minäkään heti hoksannut yhteyttä facebook-koiran ja tekstiviestikoiran välillä. Istuskelin kokouksen loppuun ja keskityin kokousasioihin.

Kotiin tultuani facebook-seinälläni luki, ettei koira ole löytynyt vieläkään. Etsintöjä oltiin siihen mennessä tehty jo seitsemän tuntia.

Soitin koiranlöytäjälle ja kysyin tarkennusta kännykuvaan. Voisiko koira olla tätä ja tätä rotua? Kuulemma voisi kyllä olla. Seuraava puhelu menikin jo koiransa kadottaneelle. Puhelinnumerojen välittämisen jälkeen sainkin jäädä kotiin seuraamaan facebookia. Toden totta - facebook-koira ja tekstiviestikoira olivat yksi ja sama koira. Koiran isäntä haki koiransa työmaan konttorilta, jossa löytäjä odotteli yhdessä karkulaisen kanssa vielä puoli kahdeksan tuntumassa. Aika monta tuntia oman työpäivän päättymisen jälkeen. Hänen ajatuksensa oli mennyt sitä rataa, ettei pientä koiraa voi jättää yksin kohtuuttoman pitkäksi aikaa, joten kaverina ja turvana pitää ihmisen olla.

Näin käsivälitteisen keskuksen ja mustan bakeliittipuhelimenkin hämärästi muistavana joutuu taas hämmästelemään, että on se vaan ihmeellistä tämä sähköinen tiedonvälitys! Voimme lähettää reaaliajassa kuvaa ja tekstiä. Olemme oppineet hyödyntämään uuden ajan systeemejä monessa asiassa. Sähköistä viestiä laajalle jakamalla löytävät nykyään koiratkin kotiin. Tässäkään tapauksessa koiran omistajat ja löytäjä eivät toisiaan tunteneet saati olleet kuunaan tavanneet.