Kesätyö

Otin ”kesäpestin” eli vapaaehtoishommelin puoliskon firman asiakaspalvelupuhelimen takapäivystäjänä rajatuilla kellonajoilla. Pestiin kuuluu puhelimeen vastaaminen silloin, kun puolisko ei syystä taikka toisesta ole itse ehtinyt luuriinsa vastata.

Olen ollut tehtävällä nyt kaksi päivää ja ensimmäinen puhelukin on jo tullut.

Istuin palaverissa ja jonkun puhelin soi. Me kaikki pitkän pöydän ympärille kokoontuneet katselimme toisiamme. Minulla ei vasemman korvan kuulonalentuman vuoksi ole suuntakuuloa, joten en hoksannut vieraan soittoäänen pirisevän omassa laukussani. Puhelin soi ja soi. Lopulta ymmärsin tarkistaa punaisen Marimekko-laukkuni sieltä selän takaa ja kas, se keltainen puhelinhan se pirinää piti.

Pyysin anteeksi palaveriväeltä ja ampaisin eteiseen vastaamaan puhelimeen. Vastausrepliikkiäkään en ollut etukäteen miettinyt, vaan vastasin omalla nimelläni ja soittaja joutui kysymään, ”onko tämä puhelu nyt tässä firmassa?” ”Juu, on!” ymmärsin sitten takellella. ”Teidän firman auton hälytyslaite huutaa täällä Kirkkokadulla. On huutanut jo ainakin kymmenen minuuttia.” Yllättävän nopsasti ehdin miettiä, että oma autoni se ei ole, koska sen huudon kuulisin koulun ikkunan alta itsekin. Puolisko puolestaan on ajossa länteen pitkin E18-tietä. Puhe täytyy olla Porvoon Kirkkokadusta ja tiedänkin esikoisen olevan siellä pelireissulla ja tarra se on hänenkin autonsa takaikkunassa. ”Minä olen täällä Loviisassa,” vinkaisin. ”No, annapa numero tämän auton omistajalle, niin soitan hänelle, jotta tulee sammuttamaan,” sanoi ääni puhelimessa. ”Voi kun en muista ulkoa…” vikisin minä. ”Mutta voitko soittaa tämän auton omistajalle?” ehdotti rationaalinen ja ratkaisukeskeinen mies naapurikaupungista. ”Sen voin toki tehdä!” totesin jo hieman huojentuneena. Jotain sentään kykenisin tekemään ja asian ratkaisemista edistämään.

”Niin, että miten meni – noin niin kuin omasta mielestä?” sopii kysyä. Ja vastaus on ilman muuta, ettei nyt vallan mallikkaasti laisinkaan.

Eipä ole puhelinpalvelu helppoa. Jo tämän ensimmäisen kokemuksen perusteella ymmärsin, että soittajan asia voi liittyä melkein mihin vain ja minulta voidaan kysyä aivan mitä vain.

Sain puoliskolta hieman lisävalmennusta puhelityöhön ja asiakaspalveluun. Puhelintyön haasteellisuutta kuvatessaan puolisko muistutti keskimmäisemme kokemuksesta. Keskimmäinen oli nimittäin opiskeluaikoinaan iltatöissä puhelinmyyntifirmassa. Lehtiä piti palkan ja provision toivossa koettaa puhelimitse tyrkyttää. Pitkä myyntipuhe piti ehtiä suoltaa, ennen kuin antoi toiselle suunvuoroa. Kävipä sitten niinkin, että vastapuoli vihdoin ääneen päästyään tuumasi, että lukisi kyllä oikein miellellään tuota tarjottua lehteä ja muitakin, mutta valitettavasti hän on sokea. ”Anteeksi!” parkaisi silloin keskimmäinen aivan konseptin ulkopuolelta.