lauantai 9. heinäkuuta 2022

Kylläpä meillä nyt hurisee hyvin

 



 

Huomaan, että hyvät katkottomat ja vähintäänkin seitsemän tunnin yöunet ovat minulle aivan välttämättömyys. Luulenpa, että niin on jokaisen kohdalla. Millä sen unen sitten vaan aina saisi varmistettua?

 

Puoliskon uniapnealaite oli saanut nimen lypsykone, sillä se tuhisi ja tohisi kuin muinoiset Alfa Lavalin lypsylaitteet. Lopulta tuota tärkeäksi tiedettyä laitetta tuli käytettyä vain harvoin – jos silloinkaan. Fuskaava maski ja vuotava ilmaletku eivät todellakaan kannustaneet laitteen käyttöön. Kun sitten vihdoin kesän alussa päästiin käyttämättömyyden juurisyyn äärelle, oltiin jo lähellä ratkaisua. Kun C-pap -laite sitten lopulta vielä kieltäytyi käynnistymästä, oli helppo ottaa kontakti sairaalaan ja pyytää laitteen vaihtoa. Se onnistuikin heti seuraavana päivänä.

 

Uusi laite on entistä pienempi ja vähemmän suhiseva. Tietenkin, kun maski asettuu kasvoille tiiviisti ja ilmaletku on ehjä. Enää meillä ei puhuta lypsykoneesta, vaan härvelistä. Härveli on etäluettava. Joka aamu matkaavat tiedot edelliseltä yöltä Ranskaan ja palaavat sieltä sitten hoitavalle taholle tiedoksi. Sehän toki motivoi laitteen käyttämiseen. Lääkäri näkee koneeltaan, montako tuntia laite on ollut käytössä ja miten laite on toiminut.

 

Omalta osaltani totean, ettei C-papin hurina häiritse minua lainkaan. Pikemminkin se varmistaa minullekin ehjän ja katkottoman yöunen. Hyvä, kun hurisee!

 

Nyt hurisee kammarissa toinenkin laite. Olen ennenkin helteiden aikaan sadatellut talomme suunnittelijaa, joka on suuressa viisaudessaan unohtanut suunnitella tuuletusikkunat. Kuumilla jaksoilla kaipaisi mahdollisuutta saada jostain raikasta viileää ilmaa. Tämän kesän hellehelpotukseksi tehty hankinta oli ilmanviilennin. Sellainen huriseva pömpeli, josta johdetaan letku ikkunasta ulos. Kun ei niitä tarvittavia hyttysverkollisia tuuletusikkunoita ole, tehtiin seinään reikä. Tuo räppänä joudutaan tietysti talviseen aikaan täyttämään villalla, että saadaan lämpö pysymään torpassa, mutta sitä ei surra nyt.  Voi sitä ihanuutta, minkä Midea toi makuuhuoneeseen. Kosteankuuma helleilma oli poissa ja viileä kuiva ilma täytti huoneen nukkumaan käydessä. Taas olivat hyvät unet turvatut. Hyvin huristu, Midea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti