Kolmekymmentä vuotta Loviisassa

 

 

Koko lailla tarkalleen kolmekymmentä vuotta sitten kurvasi Avis -kuorma-auto silloisesta Saaren pitäjästä Skinnarbyn peltomaisemiin tuoden meidän pienen, vielä kolmihenkisen perheemme uusille asuinsijoille. Avis-kuormuriin sopi irtaimistomme polttopuista alkaen ja pakasteisiin päätyen. Kuormuria kuljetti puolisko ja hänellä oli matkaseurana tuolloin 5-vuotias esikoinen. Minä ajelin perässä taivaansinisellä Saab 99 -merkkisellä autollani ja takapenkillä matkasivat varoen kuljetettavat astiat.

 

Saavuimme punaiseen taloon pellon keskelle vuokralaisiksi. Meidän maalaisvinkkelistämme katsoen talo oli kaupungin laidalla, vain 12 km torilta. Puoliskon työt olivat kolmostien hirviaitatyömaalla ja minulle alkaisi parin viikon päästä koulutyö kiertolaisena kuudella alakoululla.

 

Viikot ennen koulun alkua olivat ohjelmalliset. Järjestelin uutta kotia ja etsin työkoulujani. Muuttoauto oli tyhjennetty suurelta osin punaisen talon pihan autotalliin ja kantelin laatikoita taloon etsien tavaroille paikkoja. Kuutena päivänä retkeilimme esikoisen kanssa etsimässä koulun kerrallaan. Tuntui tärkeältä tietää etukäteen, mihin menee.

 

Kolmenkymmenen vuoden aikana olemme asuneet parissa muussakin punaisessa talossa. Joukossa on ollut muunkin värisiä taloja ennen kuin päädyimme tähän savenharmaaseen Rapakiven torppaan.

 

Elämä Loviisassa on ollut monella tavalla hyvää. On ollut työtä, perhe on kasvanut, lapset ovat voineet harrastaa ja kovin moni asia on lähellä ja saavutettavissa.

 

Kurjempina päivinä on tuntunut, että taitaa olla aivan sama onko muuttanut Saarelta vai Samoalta – paikallisiin tutustuminen on vaikeaa. Vaan heti seuraavaan hengenvetoon on myönnettävä, että vikaa on itsessäkin. Meiltä puuttuu rohkeutta tehdä aloitetta ja lähteä tutustumaan. Tai ehkä tosiaan liikumme väärissä piireissä. Puolisko on viisastellut, että ilmeisesti pitäisi kuulua paikalliseen metsästysseuraan ja VPK:hon, luultavasti pitäisi ajaa Toyotalla ja lukea Nya Östista. Murrekin tuntuu olevan kertakaikkisen väärä. Itäinen soundi ja sanasto erottavat meidät paikallisista vielä vuosikymmenten jälkeenkin.

 

Yhtä kaikki, täällä on koti ja lastemme juuret. Täältä he ovat saaneet myös siivet. Täällä on hyvä.