Ollaanko me jo vanhoja?

 

Luin alkukesällä kirjan ”Ollaanko me jo vanhoja”. Kirja seuraili suurten ikäluokkien ihmisten kertomusten kautta eri vuosikymmenten tärkeimpiä tapahtumia ja käänteitä. Vaikka 1960-luvulla syntyneet eivät enää kuulukaan niihin varsinaisiin suuriin ikäluokkiin, ymmärsin alkavani jo olla vanha, kun omiakin muistikuvia ja kokemuksia tapahtuneista on aina 1970-luvulta alkaen. Peruskoulun aamunkoitto on omakohtaisesti koettu, Etykistä on selkeät uutismuistot ja jaan senkin sukupolvikokemuksen, että sanat Kekkonen ja presidentti olivat synonyymejä.

 

Vaikka mieli on teinin, onhan se uskottava, että ikääntymässä tässä ollaan. Tietysti se on niin, kun hallituskin on sen papereihinsa kirjannut ja suomalaisina uskomme, mitä auktoriteetit sanovat. 55-vuotiaat ovat parin viikon takaisen linjauksen mukaan työelämässä ”ikääntyneitä”. Tyttömäisen nuorekkaan hallituksen silmin 55-vuotias saattaa toki näyttää vanhalta, mutta totuushan on toinen. 55-vuotias on kokenut, osaava ja ammattitaitoinen ruuhkavuodet taakseen jättänyt osaaja. Onneksi lakitekstissä  ikääntynyt on vasta 65-vuotias ja vanhuus on siirretty kohtaan 75v.

 

Itse en aio käyttää hallituksen kaavailemia työelämässä jatkamista tukevia työllisyystoimia, vaan aion siirtyä suhteellisen nuorena eläkkeelle. Tämä päätös on realisoitumassa jo ihan helposti hahmotettavan ajanjakson päästä. Uuden passin saadessani hoksasin, että seuraavan uusinnan ollessa ajankohtainen, olen jo eläkeläismummo.

 

Iän myötä tulevien kremppojen määrä kielii kyllä jo vanhuudesta - tai ainakin itäsuomalaisesta tautiperimästä. Käväisin taannoin apteekissa täydentämässä dosetteihin ladattavia troppeja seuraavalle kolmelle kuukaudelle. Ostin lääkkeet itselleni sekä puoliskolle. Eivät sopineet pilleripurkit normaaliin apteekin pikkuruiseen muovikassiin. Sain reilun paperikassin ja maksettavaa jäi vielä Kela-korvausten jälkeenkin ihan reilusti.

 

Vaan faktahan on se, että vanhenevat ne kolmevitoset ministeritkin, vaikkeivät sitä vielä tunne eivätkä tunnusta. Elämä heittää heillekin eteen haasteita ja hankaluuksia. Liiallinen intomielisyys ja ihanteellisuus karisee, samoin usko omaan kaikkivoipaisuuteen.

 

Oli miten oli, iloisella ja valoisalla mielellä virkeää ja vireää vanhuutta odotellen.